Minikylpylä betonin keskellä

Sisustus-trendit voivat joskus kangistaa suunnittelua. Ne saavat meidät takertumaan tiettyihin tyyleihin aikakauden mukaan. Toisaalta ne voivat antaa pohjan ja perustan suunnitelmalle.

Kun aloin hahmotella kylpyhuonettani mielessäni, halusin saada tummia isoja laattoja seinille. Sellaisia, joita on nyt käytetty aika paljon. Äitini ei pitänyt ideasta, joten mietin miten yhdistän vaalean ja tumman.

Siitä syntyi idea kylpynurkasta. Siitä, että laattoja käytetään rajaamaan ammeelle oma alueensa. Minun pieni kylpyläni.


Musta-valkoinen kylpyhuone olisi ollut tylsä, joten laatoitukseen mietittiin jotakin värillistä. Se väriroiske päätyi olemaan mosaiikki, joka erottaa valkoisen ja tumman.

Mosaiikkia etsiessäni ensimmäinen kriteerini oli, että se ei saa olla tasavärinen. Äitini toivoi sinistä ja se oli sävy, joka myös minun mielestäni sopisi, joten lähdimme metsästämään monisävyistä sinistä mosaiikkia.

Mosaiikki, jonka lopulta löysimme, oli paljon parempi kuin uskalsin toivoakaan.


Minun silmissäni kylpyhuoneesta tuli parempi kuin uskalsin toivoa. Rohkea suunnitelma, jossa palaset eivät yksinään käy järkeen sai jännittämään lopputulosta loppuun saakka.

Vuokra-asunnossa tärkeää on käytännöllisyys, mutta usein ainakin niissä laatoituksissa mennään helpomman kaavan kautta. Nopeasti alkavan putkiremontin yhteydessä ei välttämättä ole aikaakaan pohtia asiaa tarkemmin.

Jos kuitenkin on hetki aikaa miettiä asiaa kahdesti, niin kannattaa rohkeasti koittaa mennä perus tyylikkään sijasta kohti omannäköistä.

Kommentit

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero