Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Miksen äänestänyt 2015 - onko hyvää syytä olla äänestämättä?

Kuva
Vuoden 2015 eduskuntavaalit olivat ensimmäiset, joissa minulla oli äänioikeus. Olin vasta 18 / 19 vuotias, viimeistelemässä kaksoistutkintoa ja aivan ulapalla politiikasta. Jätin äänestämispäätökseni viimetinkaan todeten lopulta, että tällä kertaa jätän ääneni käyttämättä.

Vaikka monet poliittiset päätökset ärsyttivät minua seuraavina vuosina, en koskaan katunut päätöstäni. Enkä ole edelleenkään sitä mieltä, että äänensä käyttäminen olisi aina paras vaihtoehto.

Tuossa kohtaa elämääni en seurannut uutisia tai politiikkaa. En hahmottanut konkreettisesti eri puolueiden arvomaailmoja ja ennen kaikkea en tiennyt mitä mieltä olisin asioista ollut itse. Miten olisin edes voinut valita ääneni.

Olin paremmin perillä politiikasta yläkoulussa ollessani kuin tuolloin 19 vuotiaana. Viimeiset vuodet olin opiskellut ja elänyt nuoruuttani pahemmin pohtimatta maailman menoa. En ollut vielä osannut luoda selkeää arvomaailmaa tai täysin omia mielipiteitäni.


Minulle äänioikeus on iso vastuu ja tärkeä …