Ulkopuolisuuden tunnelukko
Kerta toisensa jälkeen löydän itseni samasta tilanteesta. Vietän aikaa kavereideni kanssa, kunnes yhtäkkiä tunnen valtavan muurin eristävän minut ulkopuolelle. Katson tilannetta sivusta, enkä yhtäkkiä kuulu joukkoon. Ehkä en ymmärtänyt jotain sisäpiirivitsiä tai kuule muiden puhetta kunnolla. Se on aina jokin hyvin pieni asia, joka tuntuu äärimmäisen suurelta.
Kimmo Takanen kuvaa ulkopuolisuuden tunnelukkoa kirjassa seuraavasti: “Tunnet usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa ja siksi välttelet niitä. Koet olevasi erilainen, etkä siksi sovi joukkoon.” Ulkopuolisuuden tunnelukossa on kaiken kaikkiaan vahvasti läsnä erilaisuuden tunne.
Minulle tämä lukko on todella mystinen. En koe itseäni kauhean erilaiseksi saatikka välttele sosiaalisia tilanteita. En myöskään arkaile uusia ihmisiä, vaikka luonnollinen pieni jännitys onkin läsnä. Silti tunnen oloni äärimmäisen ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuus ei koskaan kuitenkaan tuo mieleeni ajatusta, että olen erilainen. Sen sijaan se tulee juuri sellaisenaan. olen ulkopuolinen, en kuulu joukkoon.
Ulkopuolisuuden tunnelukon kuvauksen alku kuulostaa kaiken kaikkiaan kaukaiselta, mutta loppu kolahtaa paljon kovempaa. Tämä saa minut miettimään, onko kyse kuitenkin siitä, että jokin muu lukkoni näyttäytyy ulkopuolisuuden tunteena. Toisaalta löydän helposti pohjaa lapsuudestani ulkopuolisuudelle ja viimeaikaiset kokemukseni ovat vahvistaneet sitä entisestään.
Olen perheeni nuorin lapsi ja ainoa tyttö. Kaksi vanhempaa veljeäni ovat minua 6 ja 8 vuotta vanhempia ja iso osa kylämme lapsista olivat lähempänä heidän ikäänsä. Minulla oli onneksi kaksi kaveria naapurissani, mutta kummastakaan en ole kuullut vuosiin. Olin siis ulkopuolinen lapsena sisaruksiini nähden.
Myöhemmin ulkopuolisuus on vahvistunut erilaisissa tilanteissa. Olen yleensä aina se kaveriporukan tyyppi, joka päätyy ylimääräisenä ryhmään tuntemattomien kanssa. Olen se, opiskelija-aktiivi, joka ei kuulu juuri siihen ryhmään, jossa muita kysytään juhlimaan. Tai ainakin luulen olevani. Vahvistan itse lukkoani jatkuvasti, mutta vielä suurempi paino on asioilla, joihin en voi itse vaikuttaa.
Eron jälkeen ulkopuolisuuden tunne räjähti käsiini. Koitin lähteä taistelemaan sitä vastaan, mutta ihmissuhteiden vahvistaminen alkoi nopeasti tuntua liian raskaalta. Koitan kyllä edelleenkin rikkoa ulkopuolisuuden muuria, mutta en yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Minulla on kuitenkin muutamia ystäviä, joiden kanssa en tunne muurin läsnäoloa. Toisaalta se harvemmin nousee vahvana milloinkaan kahdenkeskisissä tilanteissa.
Tunnen ulkopuolisuuden olevan itselleni raastavin tunnelukko. En kuitenkaan tunne sen olevan aivan kauhean vahva, saati sen hallitsevan elämääni suuresti. Todennäköisesti ulkopuolisuus ei ole se, joka ihmissuhteissani ohjaa harhaan, vaan esimerkiksi hylkääminen. Ulkopuolisuus saa minut toki lähtemään bileistä aiemmin, tai vetäytymään omiin oloihini kesken kaiken, mutta se ei estä minua menemästä.
Ulkopuolisuuden tunne on myös luonnollinen osa elämää ja lähes kaikki tuntevat olonsa joskus ulkopuoliseksi. Ongelmaksi se nousee siinä vaiheessa, kun joka ikinen sosiaalinen tilanne laukaisee ulkopuolisuuden tunteen jossain vaiheessa.
Ystävyyssuhteiden lisäksi lukko varjostaa edelleen perhesuhteitani. Niiden osalta tilanne oli mennyt jo monta vuotta parempaan suuntaan, kunnes keväällä tunsin tippuvani taas kuiluun, täysin erilleni muista. Kuitenkin hetkittäin saan hieman kiinni siitä yhteydestä, jonka sisarussuhteeseen tarvitsen. Ehkä oikeasti ystävyyssuhteeni eivät ole se suurin ensiapua kaipaava kohde, vaan sisarussuhteeni.
Takanen arvelee kirjassa myös, että todennäköisesti kompensoit tunnelukkoasi vaativuudella tai hyväksynnän hakemisella. Ainakin minun kohdallani uskon tämän pitävän paikkansa. Tunnen oloni epäonnistuneeksi, jos en pärjää opinnoissani, sillä veljeni pärjäsivät hyvin. Enkä siis siksi, että silloin olen huonompi, vaan siksi, että olen erilainen. Kun veljeni muuttivat pois kotoa minua aiemmin korkeakouluihin, lähdin itse heti ammattikouluun toiselle paikkakunnalle.
Olen koko ikäni tehnyt valintoja seuraten heidän jalanjälkiään. Tunnen oloni epäonnistuneeksi, kun en heidän tavallaan löytänyt ensimmäisestä kumppanistani elämänkumppania. Toisinaan teen taas valintani tarkoituksella eri suuntaan. Ja näiden kahden ääripään välille jonnekin kadotan itseni.
⏪ Edellinen osa
Kimmo Takanen kuvaa ulkopuolisuuden tunnelukkoa kirjassa seuraavasti: “Tunnet usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa ja siksi välttelet niitä. Koet olevasi erilainen, etkä siksi sovi joukkoon.” Ulkopuolisuuden tunnelukossa on kaiken kaikkiaan vahvasti läsnä erilaisuuden tunne.
Minulle tämä lukko on todella mystinen. En koe itseäni kauhean erilaiseksi saatikka välttele sosiaalisia tilanteita. En myöskään arkaile uusia ihmisiä, vaikka luonnollinen pieni jännitys onkin läsnä. Silti tunnen oloni äärimmäisen ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuus ei koskaan kuitenkaan tuo mieleeni ajatusta, että olen erilainen. Sen sijaan se tulee juuri sellaisenaan. olen ulkopuolinen, en kuulu joukkoon.
Ulkopuolisuuden tunnelukon kuvauksen alku kuulostaa kaiken kaikkiaan kaukaiselta, mutta loppu kolahtaa paljon kovempaa. Tämä saa minut miettimään, onko kyse kuitenkin siitä, että jokin muu lukkoni näyttäytyy ulkopuolisuuden tunteena. Toisaalta löydän helposti pohjaa lapsuudestani ulkopuolisuudelle ja viimeaikaiset kokemukseni ovat vahvistaneet sitä entisestään.
Olen perheeni nuorin lapsi ja ainoa tyttö. Kaksi vanhempaa veljeäni ovat minua 6 ja 8 vuotta vanhempia ja iso osa kylämme lapsista olivat lähempänä heidän ikäänsä. Minulla oli onneksi kaksi kaveria naapurissani, mutta kummastakaan en ole kuullut vuosiin. Olin siis ulkopuolinen lapsena sisaruksiini nähden.
Myöhemmin ulkopuolisuus on vahvistunut erilaisissa tilanteissa. Olen yleensä aina se kaveriporukan tyyppi, joka päätyy ylimääräisenä ryhmään tuntemattomien kanssa. Olen se, opiskelija-aktiivi, joka ei kuulu juuri siihen ryhmään, jossa muita kysytään juhlimaan. Tai ainakin luulen olevani. Vahvistan itse lukkoani jatkuvasti, mutta vielä suurempi paino on asioilla, joihin en voi itse vaikuttaa.
Eron jälkeen ulkopuolisuuden tunne räjähti käsiini. Koitin lähteä taistelemaan sitä vastaan, mutta ihmissuhteiden vahvistaminen alkoi nopeasti tuntua liian raskaalta. Koitan kyllä edelleenkin rikkoa ulkopuolisuuden muuria, mutta en yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Minulla on kuitenkin muutamia ystäviä, joiden kanssa en tunne muurin läsnäoloa. Toisaalta se harvemmin nousee vahvana milloinkaan kahdenkeskisissä tilanteissa.
Tunnen ulkopuolisuuden olevan itselleni raastavin tunnelukko. En kuitenkaan tunne sen olevan aivan kauhean vahva, saati sen hallitsevan elämääni suuresti. Todennäköisesti ulkopuolisuus ei ole se, joka ihmissuhteissani ohjaa harhaan, vaan esimerkiksi hylkääminen. Ulkopuolisuus saa minut toki lähtemään bileistä aiemmin, tai vetäytymään omiin oloihini kesken kaiken, mutta se ei estä minua menemästä.
Ulkopuolisuuden tunne on myös luonnollinen osa elämää ja lähes kaikki tuntevat olonsa joskus ulkopuoliseksi. Ongelmaksi se nousee siinä vaiheessa, kun joka ikinen sosiaalinen tilanne laukaisee ulkopuolisuuden tunteen jossain vaiheessa.
Ystävyyssuhteiden lisäksi lukko varjostaa edelleen perhesuhteitani. Niiden osalta tilanne oli mennyt jo monta vuotta parempaan suuntaan, kunnes keväällä tunsin tippuvani taas kuiluun, täysin erilleni muista. Kuitenkin hetkittäin saan hieman kiinni siitä yhteydestä, jonka sisarussuhteeseen tarvitsen. Ehkä oikeasti ystävyyssuhteeni eivät ole se suurin ensiapua kaipaava kohde, vaan sisarussuhteeni.
Takanen arvelee kirjassa myös, että todennäköisesti kompensoit tunnelukkoasi vaativuudella tai hyväksynnän hakemisella. Ainakin minun kohdallani uskon tämän pitävän paikkansa. Tunnen oloni epäonnistuneeksi, jos en pärjää opinnoissani, sillä veljeni pärjäsivät hyvin. Enkä siis siksi, että silloin olen huonompi, vaan siksi, että olen erilainen. Kun veljeni muuttivat pois kotoa minua aiemmin korkeakouluihin, lähdin itse heti ammattikouluun toiselle paikkakunnalle.
Olen koko ikäni tehnyt valintoja seuraten heidän jalanjälkiään. Tunnen oloni epäonnistuneeksi, kun en heidän tavallaan löytänyt ensimmäisestä kumppanistani elämänkumppania. Toisinaan teen taas valintani tarkoituksella eri suuntaan. Ja näiden kahden ääripään välille jonnekin kadotan itseni.
⏪ Edellinen osa
Kommentit
Lähetä kommentti