Elämäntapamuutosten kuukausi


Tammikuu on jälleen päässyt vauhtiin ja iso osa ihmisistä aloittaa jälleen elämäntaparemontin kohti terveellisempää elämää. Tammikuussa kuntosalit myyvät varmaan merkittävän osan jäsenyyksistään ja monen aikakausilehden suurin juttu liittyy liikuntaan tai terveellisempään ruokavalioon.

Tammikuun terveysintoilu on mielestäni hyvä juttu, mutta se unohtuu yleensä kesään mennessä. Toisaalta kuntoilu ja terveellisyys on ollut viime vuoden vahva trendi, joten tänä vuonna ero muuhun vuoteen ei välttämättä ole yhtä suuri. Tänä vuonna yhä useammat vaikuttajatkin puhuvat pienien muutosten tärkeydestä ja niille itsekin haluan tammikuun omistaa. Samalla aion kirjoittaa myös lisää kehopositiivisuudesta, sillä se on tärkeä osa tervettä muutosta.


Ensimmäinen iso virhe, jonka monet tekevät ja jonka itsekin olen tehnyt todella monena vuotena peräkkäin, on liian ison muutoksen tavoittelu. Elämäntapoja lähdetään muuttamaan kerralla kokonaisvaltaisesti niin, että kesään mennessä oltaisiin aivan uusia ihmisiä, vaikka tällöin lopputulos on usein se, että pienetkin muutokset unohtuvat kuukaudessa. Jollekin iso muutos voi olla se sopiva tapa, mutta jos huomaat toistavasi samaa kaavaa vuodesta toiseen, kannattaa lähteä muuttamaan asioita eri näkökulmasta.


Tammikuussa 2018 aloitin jälleen suuren elämäntapamuutoksen tuolloisen poikaystäväni kanssa. Vaikka muutos alkoikin hyvin, jäi koko prosessi eron tultua. Keväällä katsoin itseäni peiliin inhoten ja tajusin, että nyt on aika tehdä muutos oikein. Niinpä aloitin kehopositiivisuudella, johon yhdistin pikkuhiljaa terveellisempiä valintoja. Aloitin matkan muutokseen, joka on hidas, mutta pysyvä.

“Pölyä pinnoilla” -blogin kirjoittaja Henna, kertoi jokin aika sitten hyvin omasta pitkään jatkuneesta elämäntapamuutoksestaan jutussaan “Haaveena pysyvä elämäntapamuutos? Oikotietä onneen ei valitettavasti ole”. Tuossa jutussa on paljon hyviä vinkkejä ja vertaistukea, joten jos haaveilet isosta muutoksesta, suosittelen lukemaan sen aivan ensin.

Minulle tärkein osa muutosta tähän asti on ollut kehopositiivisuus. Sen kautta osaan tehdä valintoja aidosti terveyteni vuoksi, enkä ulkonäköni tai epävarmuuteni. Jos et vielä ole lukenut juttuani “5 tapaa oppia ajattelemaan kehopositiivisesti” suosittelen vilkaisemaan myös sen, ennen kuin lähdet tavoittelemaan muutosta ulkonäkölähtöisesti.


Haluan kannustaa sinua lisäämään elämääsi vaikka vain yhden paremman tavan tässä kuussa. Itse lisään liikuntaa hieman ja palaan joulun jäljiltä tsemppaamaan terveellisemmän ruokavalioni kanssa. Koitan myös lisätä muita pieniä asioita, joita olen harjoitellut jo aiempina kuukausina, kuten veden juomista. Keskityn kuitenkin yhteen asiaan tarkemmin ja koitan saada siitä pysyvän muutoksen.

Jos taas haluat todella tehdä isoja muutoksia, kannustan sinua keskittymään yhteen isompaan muutokseen kerrallaan, jotta saat sisäistettyä sen kunnolla. Jos muutoksia on kerralla liikaa, tulee niiden sisäistämisestäkin vaikeampaa.


Seuraavassa jutussani kerron 6 pientä tapamuutosta, joita muuttamalla voit paremmin. Lisäksi jaan tässä kuussa myös muita itselleni toimineita käytännön vinkkejä, kuten vaihtoehtoisia liikuntamuotoja kuntosalin tilalle, sillä se ei ole kaikille mieluisin paikka kunnon kehittämiseen. Tahdon omistaa tammikuun terveellisemmille valinnoille ja samalla kannustaa itseäni saavuttamaan seuraavan tavoitteeni. Millä tavalla sinä aiot elää hieman terveellisemmin vuonna 2019?

Kommentit

  1. En nyt tiedä terveellisemmin, mutta olen ajatellut kokeilla uusia reseptejä tänä vuonna, esim. hyviä kasvisruokia. :) Aloitin tänään, kun sain vastikään veljeltäni loistavan ohjeen tomaattiseen linssikeittoon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin uusilla resepteillä saa entistä monipuolisemmaksi ruokailu tottumuksiaan! Täytyisi itsekkin kokeilla enemmän uusia reseptejä, kunhan sille löytyy sopiva kohta ja aikaa. :) Hyvät kasvisruuat ovat kyllä laistava lisä!

      Poista

Lähetä kommentti

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero