5 tapaa oppia ajattelemaan kehopositiivisesti

Kun viime keväänä päätin muuttaa ajatukseni kehopositiivisemmiksi olin hieman hukassa. Opin parhaiten käytännön kautta, joten tarvitsin käytännön tapoja, joilla pystyin muuttamaan ajatusmaailmaani. Etsimällä aiheesta tietoa netistä löysin muutamia hyviä lähtökohtia, mutta osa välineistäni tuli oman pohdintani kautta.

Kaikki käsittelevät ja elävät negatiivista kehonkuvaa eri tavoin, joten ei ole yhtä kaavaa, jolla siitä pääsee eroon. Joskus toisille toimivat tavat voivat jopa vaikuttaa entistä negatiivisemmin toisille. Jakamani ohjeet eivät siis välttämättä ole parhaita välineitä itsellesi, mutta osa voi puolestaan toimia todella hyvin. Kokeile siis rauhassa. Muista kuitenkin, että ajatusten muuttaminen lähtee usein sillä, että poistut mukavuusalueeltasi, joten se, että jokin tuntuu inhottavalta, ei tarkoita, etteikö se auttaisi etenemään.

Ensimmäinen askeleeni oli Instagram-feedini siivoaminen. Tämän ohjeen sain suoraan netistä ja se on myös yksi yleisimmistä neuvoista kehopositiivisempaan elämään. Lakkasin seuraamasta montaa ihmistä, joiden kuvat korostivat kauneusihanteita ja joita seurasin tavoiteulkonäkö-mentaliteetilla. Tilalle otin omaa kehonkuvaani parantavia tilejä.

Tähän ohjeeseen liittyy yleensä erilaisten ihmisten seuraaminen, mutta itselleni tuo lähestymistapa ei toiminut. Halusin päästä ensin eroon ylipainoahdistuksestani, joka oli todella hallitseva. Siksi etsin ensin kauniita pluskokoisia tai hieman ylipainoisia naisia, joiden kuvat auttoivat minua poistamaan omia mörköjäni. Jos olisin suoraan lähtenyt kohti monipuolista feediä, en olisi saanut keskityttyä ongelmani selvittämiseen.

Tänä syksynä olen päässyt pisteeseen, jossa voin seurata monenlaisia ihmisiä. Hoikkien ihmisten kuvat eivät enää triggeröi minua pohtimaan oksentamista ja syömättä jättämistä, vaan osaan nähdä heidät kauniina yksilöinä vertaamatta itseeni. Olin kuitenkin niin syvällä inhossa, etten olisi voinut lähteä suoraan tuohon suuntaan.

Toinen askeleeni oli päätös siitä, ettei painoni tarvitse määrittää pukeutumistani. Allini eivät tarkoita, etten voi pitää hihatonta paitaa, rasva jaloissani ei tarkoita, että minun täytyy pitää hellepäivänä sukkahousuja hameeni alla ja ajan kanssa vapauduin myös monista muista rajoitteistani. En kuitenkaan vielä ihan kaikista.

Tämä on yksi vaikeimmista asioista, jotka minun täytyi käydä läpi. En nimittäin tiedä muuta tapaa kohdata tätä pelkoa, kuin pukeutumalla. Ensin uskaltauduin riisumaan neuleeni juhlissa, jos minulle tuli kuuma. Sen jälkeen uskalsin tehdä sen yhä helpommin. Menin kauppaan korkokengissä ja shortsihaalarissa, ilman sukkahousuja tuntien oloni itsevarmaksi. Askel kerrallaan etenin kohti vapautuneempaa pukeutumista.

Löysin tämän kautta myös tyylin, jolla tahdon pukeutua. Se puolestaan auttoi minua entistä enemmän sulkemaan pois negatiiviset ajatukseni, sillä peiliin katsoessani näin itseni vaatteissa, jotka kuvastivat minua, eivätkä peitelleet. Uskalsin keskittyä hyvien puolieni korostamiseen, sen sijaan, että piilottaisin huonot puoleni.

Kolmas askeleeni oli kokovartalopeilin ostaminen. Aiemmin välttelin peilikuvaani ja ahdistuin sen nähdessäni esimerkiksi julkisella paikalla. Päätin katsoa itseäni peilistä joka päivä. En vilkaista, vaan oikeasti katsoa. Samalla kirjoitin itselleni kannustavia sanoja, jotka kiinnitin peliin post-it lapuilla ja tulostin kuvia kauniista pluskokoisista naisista, jotka kiinnitin myös peiliini. Kun katsoin sitä inhoten, pystyin lukemaan positiivisia sanoja ja näkemään esimerkkejä siitä, ettei lihavuus tee kenestäkään rumaa ja vastenmielistä.

Ennen peilikuvani näkeminen oli ahdistavaa ja inhottavaa, mutta nyt tunnen oloni usein jopa itsevarmemmaksi sen myötä. Toki on päiviä, jolloin inhoan peilikuvaani, mutta lähes poikkeuksetta nuo ovat päiviä, jolloin tunnen oloni myös fyysisesti huonoksi, tai olen pukeutunut tavalla, josta en pidä. Esimerkiksi perjantaina väsyneenä ja kipeänä katsoessani peilikuvaani farkuissa ja muodottomassa t-paidassa en pitänyt lainkaan näkemästäni. Se oli kuitenkin vain huono päivä, eikä huono elämä.

Neljäs ja merkittävin askeleeni tuli blogin kautta. Jouduin kuvaamaan itseäni, poseeraamaan kameran edessä ja tämän jälkeen käymään läpi lukuisia omakuviani, joista noin kaksi kymmenestä on edes jossain määrin hyviä. Alkuun se oli todella vaikeaa, näin vain hurjan määrän rumia kuvia itsestäni ja alkuun se laski hieman itsetuntoani.

Ajan kanssa opin kuvaamaan paremmin ja jopa joka kolmas kuva voi olla hyvä. Opin myös muuttamaan näkökulmaani. En enää nähnyt, että kyse oli huonoista kuvista, joista vahingossa löysin pari siedettävää. Näin, että kyse oli hyvistä kuvista, jotka täytyi poimia huonojen kuvien seasta. Huonot kuvat ovat vain huonoja kuvia.

Tähän et tarvitse kuitenkaan blogia. Voit napsia kuvia ihan muuten vaan, vaikkapa peilin kautta, jos et omista kameraa. Voit pitää kuvat itselläsi, mutta myös someen postaaminen voi auttaa. Ei sen takia, että saisit itsetuntoa kommenteista ja tykkäyksiä, vaan oppiaksesi olemaan ylpeä kuvistasi. En oikeastaan suosittele postaamista, jos itsetuntosi alkaa rakentua huomion ympärille, sillä tuolloin itsetuntosi ei kasva sisältäsi vaan rakentuu johonkin ulkoiseen.

Viidentenä tahdon mainita vielä erikseen yhden asian, jonka opettelu ei ehkä pääty koskaan kokonaan ja joka on läsnä kaikissa aiemmissa kohdissa. Ilman tätä eivät muut siis toimi.

Kiinnitän edelleen jatkuvasti huomiota sisäiseen puheeseeni. Kun jokin vaate ei mahdu, korjaan ajatukseni positiivisempaan. Tai kun muuten tunnen oloni rumaksi, teen samaa. En usko, että koskaan opin pois negatiivisista ajatuksista täysin, mutta osaan jo lähteä korjaamaan niitä automaattisesti. Minun ei tarvitse käskeä itseäni joka kerta muuttamaan tapaani, vaan lähden tekemään sen käskyttä.

Uskon että tämä on yksi iso kompastuskivi monelle, joiden kehonkuva on todella negatiivinen. Ehkä ajatellaan, ettei sitä voida muuttaa tai ei vain olla tultu ajatelleeksi asiaa sen tarkemmin. Ehkä itsekään et ole ajatellut voivasi oppia itsevarmaksi ulkonäöstäsi, vaan saatat haudata haaveen sen ajatuksen alle, että toisille se on vain luontaista.

Toki on totta, että osalle on luontaista pitää ulkonäöstään. Mutta se, että joku on luonnostaan parempi jossain, ei tarkoita, ettetkö sinä voisi harjoittelemalla päästä samaan. Tai jopa olla vielä parempi. Muuttaaksesi ajatuksiasi, sinun täytyy uskoa kykyysi tehdä niin. Jos et usko pystyväsi, et todennäköisesti onnistu. Mutta voit samaan tapaan muuttaa uskomuksesi. Kun ajatus siitä, ettei sinusta ole muuttamaan ajatusmaailmaasi iskee, nosta sen rinnalle vastaväite. Sano vaikka ääneen, että kyllä musta on siihen! Sillä sinusta toden totta, on siihen.

Loppuun tahdon vielä kertoa yhdestä tavasta, jolla saatat luulla parantavasi itsetuntoasi. Tämä on negatiivisten ajatusten ohjaaminen muihin ihmisiin. En tahtonut myöntää tekeväni tätä aiemmin, mutta tein sitä. En rajusti, mutta liikaa. Voin siis sanoa suoraan omasta kokemuksestani, että se ei tosiaankaan toimi. Se luo illuusion siitä, että pidät itseäsi parempana, että pidät kehostasi ja arvostat sitä. Tuon illuusion taakse pääsee piiloutumaan hurja määrä itseinhoa.

Aiemmin saatoin katsoa itseäni lihavampaa ihmistä ajatellen, etten sentään ole noin lihava. Samalla kasasin mielessäni lihavuuteen yhä enemmän negatiivisia ajatuksia, jotka heijastuivat itseeni. Otin piirteet, joita inhosi itsessäni ja kiinnitin niihin huomiota vastaantulijoissa. En jatkuvasti, en edes kauhean paljon, mutta jo se vähäinen määrä söi itsetuntoani entisestään.

Kun päätin etsiä jokaisesta jotakin hyvää, oli helpompi löytää se hyvä myös itsestäni. Kun katson pluskoon mallien kuvia nähden heissä voimaa ja kauneutta, en enää tee niistä piirteistäni, joista en niin kauheasti pidä, inhottavia. Ne ovat osa minua ja koitan rakastaa niitä, vaikkeivat ne ole suosikkejani.

Toinen vastakohta olisi ollut vastakkaisten piirteiden halveksunta. Tätä näkyy paljon juuri lihavuutta ihannoivassa aatteessa (jota ei pidä sekoittaa kehopositiivisuuteen). Jos keskittyisin ajattelemaan, että hoikkuus tekee jostakusta ruman, keskittyisin jälleen negatiivisiin ajatuksiin, enkä osaisi päästää niistä irti. Enkä myöskään voisi koskaan oivaltaa, ettei kyse ole mistään yhdestä kauneusihanteesta, vaan siitä, että me kaikki olemme täydellisiä juuri sellaisina kuin olemme.