Epäonnistuneet valokuvat

Kirjoitin viimeksi ohjeita kehopositiivisempaan ajatteluun, mutta halusin kirjoittaa omakuvista hieman enemmän. Ennen kaikkea tahdon näyttää kuvina, miten jokaisen hyvän kuvan taakse mahtuu joskus pari ja joskus todella montakin epäonnistunutta kuvaa.

Kuva © Pilvi

En ole saavuttanut vielä niin itsevarmaa ja vahvaa kehopositiivista ajatusmaailmaa, että uskaltaisin julkaista niitä huonompia kuvia. Niinpä päätin hypätä pois mukavuusalueeltani hieman tekemällä niistä postauksen. Tähän asti kuvat ovat olleet tapani saada lisää itseluottamusta näyttämällä olevani ylpeä jostakin kuvasta. Nyt toivon saavani lisää itsevarmuutta näyttämällä myös sitä puolta, mistä en itse pidä.

Huonoja kuvia on monenlaisia. On valokuvauksen näkökulmasta epäonnistuneita kuvia, tärähtäneitä, epätarkkoja tai huonolla valotuksella. Sitten on epäonnistuneet kuvat, jotka valokuvina ovat onnistuneita, mutta mallin asento tai ilme tekee niistä epäonnistuneita. Kummassakin tapauksessa lopputulos voi olla todella hyvä, vaikkei se olisikaan sitä, mitä haettiin.

Hankin kesällä Polaroid kameran, sillä siinä on oma tunnelmansa. Kun kuva ei onnistu täydellisesti, ei sitä voi vain heittää menemään ja ottaa uutta. Jos näin tekisi, kuluisi kallista filmiä todella paljon. Kuvien ottamisesta tulee harkitumpaa ja niissä on jotain aidompaa kuin digitaalisissa kuvissa.

Digikameroiden tultua ollaan pikkuhiljaa liikuttu yhä lähemmäs nykyistä täydellisten kuvien maailmaa. Yhä harvemmin sosiaalisessa mediassa näkee kuvia, jotka olisivat vähän sinne päin. Ne ovat yleensä tarkkaan valikoituja ja enemmän tai vähemmän muokattuja. Toisaalta muokkaamisen suhteen aletaan siirtyä taas vähempään editointiin, varmaan sen vuoksi, ettei helppo kuvan käsittely ole enää uusi ja kiinnostava asia.

Mystoryn myötä Instagramin kiiltokuva sisältö on saanut myös toisen puolen, jossa kasvokuvia jaetaan huoletta ilman meikkiä ja sisältöä ei rajata yhtä tarkasti. Se nostaa entisestää näkyviin eron yhden kuvan ja arjen välillä, sekä todennäköisesti auttaa seuraajia näkemään, että yksi kuva on vain huolella valittu nätti kuva, murto-osa elämästä.

Kuva © Pilvi

Kauniissa kuvissa ei ole mitään vikaa. Ongelma, jonka täydelliset kuvat luovat lähtee meistä itsestämme niiden katsojina. On helppoa unohtaa, että hyvän kuvan taakse mahtuu paljon huonoja kuvia ja joskus rankkaakin editointia. Itse pidän editoinnin kontrastin ja värimaailman säädössä, mutta kehon muokkaus on silti vielä kohtalaisen yleistä.

Kehon muokkauksen lisäksi yleisempi tapa “manipuloida” kuvaa on ihanteellisen kuvakulman käyttäminen sopivan asennon kanssa. Tavallaan tämä voidaan nähdä kuvan manipuloinnilla, sillä sen avulla voidaan piilottaa asioita ja korostaa toisia, mutta en kuitenkaan itse laskisi sitä manipuloinniksi, vaan osaksi hyvän kuvan ottamista.

Omiin kuviinsa kannattaa suhtautua positiivisesti. Jos kuva on todella huono, sille voi vain nauraa, jos hyvä siitä voi olla ylpeä. On normaalia, että tilanne kuvissa näyttää hölmöltä, sillä kuva on vain silmänräpäys todellisuudesta.

Olen pitkään vältellyt kameraa juhlissa ja muissa tilanteissa, joissa joku ottaa kuvia. Samoin välttelen kuvia, joissa näyn, kun en ole kameralta piiloutunut. Alan nyt pikkuhiljaa pääsemään yli kamera kammostani, mutta en vieläkään koe oloani mukavaksi yllättävissä valokuvaustilanteissa. Katson myös muiden julkaisemia yhteiskuvia pelokkaasti, mutta koitan silti uskaltaa niitä edes hieman vilkaista.

Kuva © Pilvi