Bujoilusta tukea arkeen

Kirjoitin alkusyksystä blogi-jutun ajanhallinnasta, jonka yhteydessä Pipo-otus (Johanna) ehdotti minulle bujoilua (lyhenne termistä bullet journal). Olin törmännyt aiheeseen aiemminkin, mutta todennut aina, ettei se ehkä olisi minun juttuni. Aloin kuitenkin pohtimaan asiaa tarkemmin ja tajusin, että bujoilun kokeilusta saisi ainakin hyvän blogitekstin kirjoitettua. Ehkä voisin avata aihetta kokeiluni kautta muille, joille se olisi todella hyödyllistä ja ehkä innostuisin itsekin siitä.


Niinpä lähdin etsimään aiheesta tietoa ja löysinkin muutaman hyvän ohjeistuksen aloittelijoille. Lähdin rakentamaan kokeiluani näiden ohjeiden pohjalta. Planner Lovers Finland avaa asian hyvin, joten suosittelen lukaisemaan heidän juttunsa, jos bujoilu on itsellesi täysin vieras termi. Lisäksi löysin kaksi englannin kielistä YouTube videota, jotka auttoivat hahmottamaan bujoilun hyvin. Toinen näistä on Bullet Journal -kanavan “How to Bullet Journal” ja toinen on MadeByMarzipan -kanavan “How To Start A Bullet Journal”.

Keräsin paperille asioita, jotka tekevät bujosta bujon. Jätin pois osia, joita en nähnyt lainkaan tarpeelliseksi itselleni, kuten aukeaman kokoisen vuosikalenterin. Etsin Pinterestista ideoita siihen, miten kuvittaisin ja mitä sisällyttäisin bujooni. Kokoamani taulu löytyy blogini Pinterestista, josta voit hakea inspiraatiota.


Halusin tehdä bujoni tukemaan hyvinvointiani ja ensin koitin keskittyä siinä koulun ja blogin ulkopuolisiin asioihin. Aloin kuitenkin siirtyä yhä enemmän sen puoleen perinteisen kalenterini sijaan, sillä se antoi enemmän tilaa kokonaiskuvan hahmottamiselle. Lisäksi kiireen lisääntyessä en ehtinyt keskittyä olennaiseen, eli hyvinvointiini, niin paljon.

Hyvinvointiani tukemaan päätin ensin lisätä vedenjuontilaskurin jokaiselle päivälle, sekä mielialahymiöt väritettäväksi. Kummatkin totesin kuitenkin hankaliksi ensimmäisen kuukauden jälkeen, jolloin vaihdoin tilalle päivän ruuan suunnittelukohdan. Nämä pienet lisäosat tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan, sillä iso osa bujon sisällöstä vaatii kokeilua.


Pidin ideasta, että kannustan itseäni lukemaan bujollani. Tätä varten piirsin sivun, johon kirjasin kirjoja, joita tahdon lukea tai jotka ovat minulla kesken. Toiselle sivulle tein tilaa kiinnostaville elokuville. Näiden sivujen päätarkoituksena on muistuttaa minua, mitä tahdon lukea ja katsoa.

Lisäksi tein blogini 12 unelmaa-sarjalle sivun, johon halusin kirjata unelmiani. Sitä vastapäätä tein sivun asioille, joita tahdon kokeilla. Näitä seuraa muutama sivu kasvojenhoitorutiinin seuraamiseen, jonka tein saadakseni rutiinistani taas kiinni. Lopuksi lisäsin ruuan suunnitteluun tarkoitetun sivun, jonka olen jo todennut täysin turhaksi, sekä aukeaman siivousta varten. Siivousaukeaman tarkoitus on auttaa minua vakiinnuttamaan jonkinlaisen siivousrutiinin.


Bujoni ei ole vielä maagisesti muuttanut elämäntapojani, mutta se kannustaa minua yrittämään vähän enemmän koko ajan. Samalla saan jätettyä tavoitteeni odottamaan, ilman että ne katoavat minnekään. En esimerkiksi ole lukenut tai katsonut leffa- ja kirjalistoiltani mitään, mutta voin paneutua niihin esimerkiksi joululomalla tai kun arkeni tasaantuu hieman.

En myöskään saanut lokakuussa kuntoilurutiineitani toimimaan 30 päivän kuntoiluhaasteella (sillä en saanut koko haasteesta tehtyä kuin muutaman ensimmäisen kohdan), mutta voin ottaa haasteen haltuuni myöhemmin uudelleen, kunhan saan tilaa sille.

Siivoamisen osalta olen kuitenkin hieman kehittynyt, vaikka vielä kehitys onkin ollut vähäistä. Toivon mukaan saan siivousrutiinini kuntoon koulun loputtua, sillä tällä hetkellä ajan jakaminen on vielä todella haastavaa. Juuri nyt päätavoitteeni on kuitenkin suoriutua kouluun liittyvistä tehtävistäni.


Lopputulokseni tälle kokeilulle on epäonnistumisistani huolimatta positiivinen. Bujo auttaa jäsentelemään asioita visuaalisesti paremmin kuin perinteinen kalenteri ja sen tekemisen hauskuus tuo ajanhallintaan rentoutta ja huvia. Sille täytyy kuitenkin muistaa varata aikaa, mutta oikeastaan pienen päivittäisen ajanhallintatarkistuksen lisäksi riittää, kun kerran viikossa jäsentää tulevan viikon ja kerran kuukaudessa luo pohjan tulevalle kuukaudelle.

En kuitenkaan suosittelisi bujoilua itsessään kaikille, mutta suosittelen kokeilemaan sitä tapana löytää uusia keinoja jäsentämään valmista kalenteriasi paremmin. Bujon ei tarvitse olla täynnä piirroksia, vaan se voi olla hyvinkin yksinkertainen, joten sinun ei tarvitse pitää piirtelystä. En näe pelkkää bujoilua toimivimpana vaihtoehtona, jos bujon tekeminen ei tunnu rentouttavalta tai viihdyttävältä.

Suosittelen kuitenkin rohkeasti kokeilemaan vaikka perinteiseen kouluvihkoon. Bujoilulle löytyy myös omia vihkojaan, jotka auttavat sisällön luonnostelussa. Osa näistä sisältää myös ohjeita bujoiluun. En ensimmäiseen kokeiluun hankkisi tuollaista niin sanotusti kunnollista-bujo kalenteria, sillä ohut perusvihko toimii hyvin kokeilukappaleena huomattavasti halvemmalla. Taidan kuitenkin itse tämän vihkon jälkeen etsiä käsiini sellaisen.

Kommentit

  1. Bujossa parasta minustakin on nimenomaan se visuaalisuus, johon voi itse vaikuttaa. Kun muuttaa sitä, miltä arki näyttää paperilla, voi vaikuttaa siihen, miltä se näyttää omassa mielessä. :) Tajusin muuten just, että kohta mun on siirryttävä seuraavaan vihkoon/kirjaseen. Onhan edellistä täytettykin jo useampi vuosi, mulla on ollut sellainen paksu kierrekantinen kirjanen. Vois yrittää kanssa jotain kivoja listoja lisäillä sitten uuteen, just vaikka kirjalistan, ihan vaan huvin vuoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visuaalisuus ehdottomasti sai minutki innostumaan tosta nyt enemmän, pitää kyllä koittaa testata tulevina kuukausina erilaisia viikkokokonaisuuksia (nyt olen mennyt tuolla simppelillä vaakatila linjalla). Listat ovat ainakin hauskoja koristeita, vaikkei niitä tulisi kunnolla täyteltyäkään :D Toisaalta ne on myös käteviä tylsän päivän varalle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero