Syntymäpäivän kirous
Vuonna 2014 täytin 18. Tuolloin pidin isot juhlat ehkä viimeistä kertaa vuosiin. Vuonna 2015 täytin 19 viimeistellessäni kaksoistutkintoa. En muista tehneeni mitään erikoista tuona vuonna. Ja siitä lähti synttäriepäonneni kausi.
Tai no, minulla on aina ollut vähän huonoa tuuria syntymäpäivinäni.
Vuonna 2016 olin juuri ennen syntymäpäivääni Hupeltamassa Norjassa ja palattuani alkoi pieni flunssakierre. Sain kivan synttäriyllätyksen, kun kaverini tulivat mukaan bileisiin, jotka eivät olleet oikeastaan minun syntymäpäiväni, mutta melkein samana päivänä.
Oikeisiin bileisiini ei kuitenkaan päässyt muita kuin silloisen poikaystäväni kavereita, vaikka kutsuin ainakin 30 ihmistä. Sen jälkeen aloin arkailla isojen juhlien järjestämistä.
Vuonna 2017 olin taas menossa muihin bileisiin juuri ennen syntymäpäivääni ja muistan elävästi olleeni todella maissa. Se oli vuosi, jona mietin selviänkö edes kakskymppiseksi.
Mutta selvisin, joten 2017 oli tavallaan voitto.
Vuonna 2018 olin vielä rikki erosta, enkä muista yhtään, mitä tein. Tai teinkö mitään. Taisin tosin taas osallistua kaverini bileisiin, jos oikein muistan.
Vuonna 2019 minulla oli paha maku synttäreistä. Joten en jaksanut vaivautua mihinkään erikoiseen. Samana päivänä minulla oli myös pääsykokeet, joten sovimme äitini kanssa käyvämme syömässä ja kaupoilla sen jälkeen.
Sekään ei mennyt ihan putkeen, sillä äitini jäi töissä kiinni tapaamiseen reilusti pidemmäksi aikaa kuin tarkoitus oli ja minä olin muutenkin herkillä syntymäpäiväni vuoksi.
Tammikuussa 2020 aloitin vuoden ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan täynnä intoa ja onnea tulevasta. Helmikuuhun mennessä olin jo tehnyt hyvän alustavan suunnitelman tälle vuodelle.
Tarkoituksenani oli juhlia koko viikonloppu ja kutsua kaikki läheiseni. Päätin, että tämä on se vuosi, kun synttäreistäni tulee juhlimisen arvoiset ja otan niistä kaiken irti. Tänä vuonna kaikki tähdet olivat kohdillaan.
Mutta eihän Annu voi juhlia synttäreitään huoletta. Jotain pitää mennä pieleen. Olipa se sitten aijoitus kevätkiireissä tai elämäntilanne.
Tai globaali pandemia-kriisi.
Vaikka korona päättikin pistää synttärisuunnitelmani pöytälaatikkoon, niin tänä vuonna olen kuitenkin onnellinen. En ehkä saa suuria bileitäni, mutta, jos voin nähdä muutamaa hyvää kaveriani, niin se on jo hienoa.
Tänä vuonna ainoa pelkoni tulevista ikävuosista on se, että aika kulkee niin nopeasti ja mitä jos se loppuukin kesken. On niin paljon asioita, joista nautin tässä hetkessä ja jotka tahdon saavuttaa.
Ja nyt voin ainakin satsata oikein kunnolla 25-vuotisjuhliini. Otetaan vielä 24 ihan iisisti.
Ainiin, vielä yksi asia on tärkeä sanoa. Aiempina vuosina synttärini ovat menneet vähän heikolla menestyksellä, mutta syy tuskin oikeasti on itse syntymäpäivissä. Olin itse onneton monta vuotta ja onnelliset synttärijuhlat toivat esiin helposti monia niistä asioista, jotka minua piinasivat hiljaisuudessaan. Perheeni ja sukuni jaksoivat juhlistaa päiviäni kaikesta huolimatta ja jos joku juhlani pilasi, niin se olin minä itse.
Joten nyt kun kaikki on hyvin: Ihan helkkarin hyvää syntymäpäivää ihan vaan miulle itelleni!
Tai no, minulla on aina ollut vähän huonoa tuuria syntymäpäivinäni.
Vuonna 2016 olin juuri ennen syntymäpäivääni Hupeltamassa Norjassa ja palattuani alkoi pieni flunssakierre. Sain kivan synttäriyllätyksen, kun kaverini tulivat mukaan bileisiin, jotka eivät olleet oikeastaan minun syntymäpäiväni, mutta melkein samana päivänä.
Oikeisiin bileisiini ei kuitenkaan päässyt muita kuin silloisen poikaystäväni kavereita, vaikka kutsuin ainakin 30 ihmistä. Sen jälkeen aloin arkailla isojen juhlien järjestämistä.
Vuonna 2017 olin taas menossa muihin bileisiin juuri ennen syntymäpäivääni ja muistan elävästi olleeni todella maissa. Se oli vuosi, jona mietin selviänkö edes kakskymppiseksi.
Mutta selvisin, joten 2017 oli tavallaan voitto.
Vuonna 2018 olin vielä rikki erosta, enkä muista yhtään, mitä tein. Tai teinkö mitään. Taisin tosin taas osallistua kaverini bileisiin, jos oikein muistan.
Vuonna 2019 minulla oli paha maku synttäreistä. Joten en jaksanut vaivautua mihinkään erikoiseen. Samana päivänä minulla oli myös pääsykokeet, joten sovimme äitini kanssa käyvämme syömässä ja kaupoilla sen jälkeen.
Sekään ei mennyt ihan putkeen, sillä äitini jäi töissä kiinni tapaamiseen reilusti pidemmäksi aikaa kuin tarkoitus oli ja minä olin muutenkin herkillä syntymäpäiväni vuoksi.
Tammikuussa 2020 aloitin vuoden ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan täynnä intoa ja onnea tulevasta. Helmikuuhun mennessä olin jo tehnyt hyvän alustavan suunnitelman tälle vuodelle.
Tarkoituksenani oli juhlia koko viikonloppu ja kutsua kaikki läheiseni. Päätin, että tämä on se vuosi, kun synttäreistäni tulee juhlimisen arvoiset ja otan niistä kaiken irti. Tänä vuonna kaikki tähdet olivat kohdillaan.
Mutta eihän Annu voi juhlia synttäreitään huoletta. Jotain pitää mennä pieleen. Olipa se sitten aijoitus kevätkiireissä tai elämäntilanne.
Tai globaali pandemia-kriisi.
Vaikka korona päättikin pistää synttärisuunnitelmani pöytälaatikkoon, niin tänä vuonna olen kuitenkin onnellinen. En ehkä saa suuria bileitäni, mutta, jos voin nähdä muutamaa hyvää kaveriani, niin se on jo hienoa.
Tänä vuonna ainoa pelkoni tulevista ikävuosista on se, että aika kulkee niin nopeasti ja mitä jos se loppuukin kesken. On niin paljon asioita, joista nautin tässä hetkessä ja jotka tahdon saavuttaa.
Ja nyt voin ainakin satsata oikein kunnolla 25-vuotisjuhliini. Otetaan vielä 24 ihan iisisti.
Ainiin, vielä yksi asia on tärkeä sanoa. Aiempina vuosina synttärini ovat menneet vähän heikolla menestyksellä, mutta syy tuskin oikeasti on itse syntymäpäivissä. Olin itse onneton monta vuotta ja onnelliset synttärijuhlat toivat esiin helposti monia niistä asioista, jotka minua piinasivat hiljaisuudessaan. Perheeni ja sukuni jaksoivat juhlistaa päiviäni kaikesta huolimatta ja jos joku juhlani pilasi, niin se olin minä itse.
Joten nyt kun kaikki on hyvin: Ihan helkkarin hyvää syntymäpäivää ihan vaan miulle itelleni!
Kommentit
Lähetä kommentti