Unelma tontti

Kesä 2019 pyöri perheessämme hyvin vahvasti talohaaveiden ympärillä. Veljeni perheineen etsi taloa ja me otimme kaiken irti Kouvolan asuntomessuista.

Jossakin kohtaa päätin antaa yhden suurimmista unelmistani viedä ja päätin katsoa tonttimarkkinoita huvin vuoksi.


Jo vuosia olen tiennyt, että tahdon rakentaa taloni joen varrelle.Olin myös jonkin aikaa haaveillut tietystä alueesta, jolta tontin löytäminen ei todellakaan ollut itsestäänselvyys.

Mutta siinä se olikin. Tontti, joka oli täydellisellä sijainnilla unelmapaikassani.

Minun mielessäni tämä oli hyvä juttu, ainakin tontteja on alueelta mahdollista saada. Ja kuka tietää, ehkä paikka olisi vapaa vielä muutaman vuoden päästä.


Unelmointi vei meidät vanhempieni kanssa tontin laidalle. Ihan siis muuten vaan, olihan se jännä nähdä paikka.

Tuossa kohtaa tuli kasa asioita, jotka tontissa olivat vikana. Minä tein niistä mielessäni isompia, sillä sijainti oli vain ihana, enkä tahtonut ajatella sitä, miten en voi tätä paikkaa saada.

Joku paikassa kuitenkin säväytti sen verran lujaa, ettei äitini saanut sitä pois mielestään.


Messukesä meni ja syksy alkoi. Talohaaveet jäivät mielessäni taas taka-alalle, kun keskityin projekteihini.

Sitten tuli sateinen syyspäivä, jona erääseen toiseen asiaan liittyvät suunnitelmani menivät nurin ja vanhempani veivät minut kahville. Sitä seurasi keskustelu, joka tuntui aivan uskomattomalta.

“Me ollaan vähän katsottu sitä tonttia ja mietitty, että jos jätettäisiin siitä tarjous.”


Minä päästin innostukseni valloilleen ja aloin urakalla intoilla asiasta. Mietimme, mihin pistettäisiin mitäkin ja miten muita perheenjäseniä saataisiin avuksi.

Pidin kuitenkin jalat massa, eihän tarjous välttämättä edes menisi läpi.


Kun vanhempani jättivät tarjouksensa, näin outoa unta. Siinä tarjous hyväksyttiin. Outoa tästä teki se, että jostain syystä minulla oli todella vahva tunne, että tämä toteutuu.

Olin aiemmin ollut varma, että tarjous ei mene läpi, mutta muutaman päivän kuluttua puhelimeeni tuli viesti. “Tarjous hyväksyttiin!”

Yhtäkkiä kaukainen haaveeni muuttui todeksi. Se oli aivan uskomatonta.


Tontin omistavat siis vanhempani, jotka tahtovat rakentaa sinne saunamökin. Olin jo ennen koko tilannetta ehdottanut, että jos saan joenvarsitontin, niin näin voitaisiin tehdä. En itse aio rakentaa saunaa talooni, joten perheen käyttöön rakennettava saunamökki voisi hyvin olla rannassani.

Minä saan puolestani vuokrata tontin aikanaan, kun tahdon rakentaa sinne taloni. Tai oikeastaan pystyn, avasin kuitenkin asp-tilini vasta syksyllä.


Tontti on usein hankala osuus talonrakennuksessa. Se pitää löytää ja ostaa ja pistää vielä kuntoonkin. Kaupungilta tontteja saa toki halvemmalla ja näppärämmin, mutta koska minun unelmani oli ostaa tontti joen varrelta, tiesin sen maksavan todella paljon.

Nyt yhtäkkiä tonttikysymys ratkesi kuin itsestään. Sen lisäksi voin käyttää rauhassa muutaman vuoden pistääkseni tonttia kuntoon ja suunnitella taloa.


Tämä unelma on sellainen, jota en suurimmissakaan kuvitelmissani osannut odottaa toteutuvaksi tänä vuonna. Samalla se on yksi suurimmista unelmistani kaiken kaikkiaan.

Ei voi muuta todeta, kuin että olen kyllä yksi perhanan onnekas kakara.

Kommentit

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero