Uusia unelmia

Tänä syksynä edessäni on avoin tie täynnä lukuisia risteyksiä ja suuria valintoja. Ne tuovat mukanaan uusia unelmia ja paljon työtä noiden toteuttamiseksi.

Edessäni on ensimmäinen kunnon työttömyys, sillä esikoulusta saakka minua on odottanut syksyllä koulunpenkki. Vaikka olen muutamana kesänä jäänyt ilman kesätyöpaikkaa, niin tulevaisuuteni on silti ollut selvä.

Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun pääsen hakemaan töitä vapaasti ja vakavissani. Kesätöitä ovat rajoittaneet sijainti ja lyhyt kesto. Niiden kohdalla ei ole ollut varaa asettaa vaatimuksiaan niinkään itse työn mukaisiksi.


Työnhaun lisäksi on aika rakentaa elämää aikuisena. Vapaa-aikani ei enää koostu opiskelijatapahtumista ja niiden järjestämisestä, joten voin vakavissani selata harrastusmahdollisuuksia aikuisille ensimmäistä kertaa elämässäni.

Harrastusten ohella myös ihmiset ympärilläni vaihtuvat. Osittain sen myötä, että elämä kuljettaa uuteen suuntaan, mutta osittain myös siksi, että joudun nurkkaan ajettuna itse irtautumaan.

Siinä on kuitenkin puolensakin. Voin nyt keskittyä tarkemmin siihen, minkälaisia ihmisiä tahdon ympärilleni. Samalla joudun väkisinkin keksimään, missä tapaan uusia ihmisiä.


Luonnollisten elämän vaiheeseen liittyvien unelmien lisäksi minulla on unelmia, joiden toteuttamiseen on nyt hyvä elämäntilanne. Osa niistä on pitkäaikaisia ja osa uudempia.

Pienet unelmat ovat elämän suola. Ne antavat syyn herätä aamulla, niistä saa onnistumisen tunteita ja uusia kokemuksia. Ja joskus ne johtavat elämää muuttaviin lopputuloksiin.

Mitä unelmaa sinä lähdet tavoittelemaan tänä syksynä?

Kommentit

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero