Tunnevajeen lukko ja rakkauden kieli
Jos et ole vielä lukenut Tunnelukkoni-sarjan johdantoa, suosittelen vilkaisemaan sen, ennen kuin luet tätä pidemmälle.
Tunnevajeen lukko kuvataan Kimmo Takasen kirjassa lyhyesti sanoilla “kukaan ei oikeasti välitä minusta”. Haluan nyt käsitellä tätä lukkoa tarkemmin, sillä omalla kohdallani moni asia on muuttunut tämän lukon osalta. Etenkin se, että olen alkanut aidosti välittää itse itsestäni. Lisäksi tahdon puhua eräästä oppimastani asiasta, joka voi liittyä lukon kuvauksen ensimmäiseen lauseeseen: “Tunnet jääväsi jotain vaille parisuhteessasi”.
Tästä lukosta itseäni kuvaa se osa, jossa kuvataan itse tunnevajetta. Kun olen saanut elämääni paljon kavereita, tunnen silti jääväni jotain vaille ystävyyssuhteissani. Hyvät perhesuhteet, mutta samalla olen ulkopuolinen. Ja parisuhteeni ovat aina tuntuneet vajavaisilta. Nämä ovat kaikki asioita, jotka liittyvät tunnevajeeseen, mutta joista mikään ei ehkä johdu siitä. Kun tarkastelen lukkoa kasvettuani ja opittuani itsestäni paljon, huomaan ettei se välttämättä olekkaan yksi lukoistani.
Takanen kertoo tunnevajeen lukon aiheuttavan sen, että pitäydymme etäällä. Ehkä se on sitoutumiskammoa tai epävarmuutta rakkaussuhteissa. Tai sitten se on minun tapaani pitää kavereitani etäällä. Jatkuva huoli siitä, kenet uskallan aidosti päästää lähelleni ja jos päästän niin merkitsenkö itse muille yhtä paljon, kuin he minulle. Takasen kuvaus siitä, miten tunnevaje voi saada käyttäytymään rakkaussuhteiden osalta on minulle tutun kuuloinen ystävyyssuhteisiin sovellettuna.
Vaikka tunnevajeen kuvauksesta osa kuulostaa tutulta ystävyyssuhteisiini verraten, uskon sen olevan enemmänkin muista lukoistani johtuvaa. En nimittäin kuitenkaan tunne oloani vajaaksi päästyäni viettämään aikaa muiden kanssa. Joten miksi lukko on päätynyt listalleni?
Parisuhteissani päädyn aina ennemmin tai myöhemmin tunteeseen, että suhde on vajavainen. Tunteeseen, ettei minua ymmärretä ja etten saa tarpeeksi kaipaamaani läheisyyttä. En ole kuitenkaan jäänyt lapsena ilman rakkautta ja vastaukseni testissä ovat olleet täysin lähtöisiä yksittäisistä kokemuksistani parisuhteissani.
Törmäsin muutama kuukausi sitten “What’s your love language?” -testiin. Testi perustui Gary Chapmanin kirjaan “The Five Love Languages: How to Express Heartfelt Commitment to Your Mate” (1995), jossa tapamme näyttää ja osoittaa rakkautta jaetaan viiteen “rakkauden kieleen”. Tämä ajatus sai minut oivaltamaan, että rakkaussuhteissani tunnevajeeseen sekoittamani tyytymättömyys on todennäköisesti ollut lähtöisin siitä, etten ole puhunut kumppaneideni kanssa samaa kieltä.
Chapmanin viisi “rakkauden kieltä ovat lahjojen saaminen (receiving gifts), laatuaika (quality time), sanallinen tunnustus (words of affirmation), omistautuminen tekojen kautta (acts of service - devotion) ja fyysinen kosketus (physical touch). Jos parisuhteessa toinen ilmaisee rakkautensa sanoin ja toinen kosketuksella, ei kummankaan viesti mene välttämättä perille. Asia on aika yksinkertainen ja itsestäänselvä, mutta vasta tämän teorian kautta kykenin sen sisäistämään.
Tunnevaje kiteytyi uskomukseen siitä ettei kukaan välitä. Kun olen opetellut itse välittämään itsestäni olen myös tullut varmemmaksi muiden seurassa. Hetkittäin mietin silti, ovatko kaverini kavereitani vain säälistä tai muusta huonosta syystä, mutta samalla olen osannut ottaa enemmän askeleita kaverisuhteideni ylläpitoon ja kehittämiseen.
Pelkästään se, että onnistun pyytämään jotakuta käymään tai ulos kerran kuussa on iso askel. On ollut tärkeää päästää irti siitä pelosta, että joka ikinen läheiseni kokisi kysymyksen ärsyttäväksi ja koittaisi mieluummin keksiä tekosyyn. Kaikken tärkeintä on ollut tajuta, että siinä missä itse viihdyn kanssani, niin joku muukin voi viihtyä.
Tunnevajeen lukko kuvataan Kimmo Takasen kirjassa lyhyesti sanoilla “kukaan ei oikeasti välitä minusta”. Haluan nyt käsitellä tätä lukkoa tarkemmin, sillä omalla kohdallani moni asia on muuttunut tämän lukon osalta. Etenkin se, että olen alkanut aidosti välittää itse itsestäni. Lisäksi tahdon puhua eräästä oppimastani asiasta, joka voi liittyä lukon kuvauksen ensimmäiseen lauseeseen: “Tunnet jääväsi jotain vaille parisuhteessasi”.
Tästä lukosta itseäni kuvaa se osa, jossa kuvataan itse tunnevajetta. Kun olen saanut elämääni paljon kavereita, tunnen silti jääväni jotain vaille ystävyyssuhteissani. Hyvät perhesuhteet, mutta samalla olen ulkopuolinen. Ja parisuhteeni ovat aina tuntuneet vajavaisilta. Nämä ovat kaikki asioita, jotka liittyvät tunnevajeeseen, mutta joista mikään ei ehkä johdu siitä. Kun tarkastelen lukkoa kasvettuani ja opittuani itsestäni paljon, huomaan ettei se välttämättä olekkaan yksi lukoistani.
Takanen kertoo tunnevajeen lukon aiheuttavan sen, että pitäydymme etäällä. Ehkä se on sitoutumiskammoa tai epävarmuutta rakkaussuhteissa. Tai sitten se on minun tapaani pitää kavereitani etäällä. Jatkuva huoli siitä, kenet uskallan aidosti päästää lähelleni ja jos päästän niin merkitsenkö itse muille yhtä paljon, kuin he minulle. Takasen kuvaus siitä, miten tunnevaje voi saada käyttäytymään rakkaussuhteiden osalta on minulle tutun kuuloinen ystävyyssuhteisiin sovellettuna.
Vaikka tunnevajeen kuvauksesta osa kuulostaa tutulta ystävyyssuhteisiini verraten, uskon sen olevan enemmänkin muista lukoistani johtuvaa. En nimittäin kuitenkaan tunne oloani vajaaksi päästyäni viettämään aikaa muiden kanssa. Joten miksi lukko on päätynyt listalleni?
Parisuhteissani päädyn aina ennemmin tai myöhemmin tunteeseen, että suhde on vajavainen. Tunteeseen, ettei minua ymmärretä ja etten saa tarpeeksi kaipaamaani läheisyyttä. En ole kuitenkaan jäänyt lapsena ilman rakkautta ja vastaukseni testissä ovat olleet täysin lähtöisiä yksittäisistä kokemuksistani parisuhteissani.
Törmäsin muutama kuukausi sitten “What’s your love language?” -testiin. Testi perustui Gary Chapmanin kirjaan “The Five Love Languages: How to Express Heartfelt Commitment to Your Mate” (1995), jossa tapamme näyttää ja osoittaa rakkautta jaetaan viiteen “rakkauden kieleen”. Tämä ajatus sai minut oivaltamaan, että rakkaussuhteissani tunnevajeeseen sekoittamani tyytymättömyys on todennäköisesti ollut lähtöisin siitä, etten ole puhunut kumppaneideni kanssa samaa kieltä.
Chapmanin viisi “rakkauden kieltä ovat lahjojen saaminen (receiving gifts), laatuaika (quality time), sanallinen tunnustus (words of affirmation), omistautuminen tekojen kautta (acts of service - devotion) ja fyysinen kosketus (physical touch). Jos parisuhteessa toinen ilmaisee rakkautensa sanoin ja toinen kosketuksella, ei kummankaan viesti mene välttämättä perille. Asia on aika yksinkertainen ja itsestäänselvä, mutta vasta tämän teorian kautta kykenin sen sisäistämään.
Tunnevaje kiteytyi uskomukseen siitä ettei kukaan välitä. Kun olen opetellut itse välittämään itsestäni olen myös tullut varmemmaksi muiden seurassa. Hetkittäin mietin silti, ovatko kaverini kavereitani vain säälistä tai muusta huonosta syystä, mutta samalla olen osannut ottaa enemmän askeleita kaverisuhteideni ylläpitoon ja kehittämiseen.
Pelkästään se, että onnistun pyytämään jotakuta käymään tai ulos kerran kuussa on iso askel. On ollut tärkeää päästää irti siitä pelosta, että joka ikinen läheiseni kokisi kysymyksen ärsyttäväksi ja koittaisi mieluummin keksiä tekosyyn. Kaikken tärkeintä on ollut tajuta, että siinä missä itse viihdyn kanssani, niin joku muukin voi viihtyä.
Kommentit
Lähetä kommentti