Aikuisuuden kynnyksellä
Väestöliitto kertoo murrosiän olevan aika, jolloin nuoren kehossa ja aivoissa tapahtuu valtavasti kasvua ja kehitystä. Murrosikään liittyy usein myös kapinaa ja itsensä etsimistä, mutta mitä tapahtuu, kun se on ohi? Olemmeko yllättäen itsenäisiä aikuisia, jotka opettelevat vain pärjäämään omillaan? Tai entä jos teininä ei tullut kapinoitua?
Netistä löytyy paljon keskustelua siitä, miten joillain “murrosikä” iskeekin vasta aikuisena. Tuo aikuisuuden murrosikä voi kuitenkin olla tärkeä osa aikuistumista, eikä se tarkoita, etteikö nuoruudessa murrosikää olisi koettu. Se on kuitenkin alkuperäiseltä merkitykseltään erityisesti fyysisen kasvun vaihe, jossa mielen kasvu tulee sivutuotoksena.
Murrosiän kapina on usein tapa irtautua vanhemmistaan ja usein sen myötä tarkoituksella ollaan eri mieltä. Nämä mielipiteet eivät usein ole vielä niitä itsenäisen aikuisen omia mielipiteitä, vaan kapinoivan nuoren vastustelua. Henkinen kasvu ei lopu koskaan, mutta merkittävä osa siitä tapahtuu murrosiässä ja omasta mielestäni erityisesti sen jälkeen.
Jos nuoruudessa keskittyy vastustamaan vanhempiaan, täytyy myöhemmin keskittyä etsimään oikeaa tietä. Olenko eri mieltä vain ollakseni eri mieltä? Toisaalta ilman kapinaa murrosikänsä eläneen täytyy kohdata tuo kapina myöhemmin. Mitä mieltä olen itse? Tämä aikuisiän murrosvaihe kohdataan rauhallisemmin ja sen kohtaaminen voi viedä paljon aikaa.
Kyse ei ole enää pelkästään vanhempien ja opettajien vastustamisesta, vaan mielipiteitä heijastetaan kaikkiin elämään vaikuttaviin osa-alueisiin. Kulttuuri, media, ystävät, kaikki vaikuttavat mielipiteisiimme. Siksi on tärkeää uskaltaa kyseenalaistaa omat mielipiteensä. Käydä väittely itsensä kanssa useasta näkökulmasta, löytääkseen sen aidosti omansa.
Täytän tänä vuonna 23 ja tässä kohtaa huomaan itse olevani murroksessa. Vaikka olen kyseenalaistanut ja pohtinut näkemyksiäni aktiivisesti jo vuosia, alan vasta nyt nähdä selkeämmin oman taustani ja sen vaikutuksen itseeni. Joskus huomaan yllättyväni siitä, kuinka monesta asiasta olen vanhempieni kanssa samaa mieltä, vaikka edelleen haastan myös heidän mielipiteitään jatkuvasti.
Olen elänyt viimeiset kolme vuotta suorittaen elämääni. Täytyy pärjätä omillaan, täytyy tehdä oikeita valintoja ja täytyy valmistua koulusta. On kuin olisin havahtunut sumun keskeltä ihmettelemään, kuka olen ja mikä on tämä elämäni.
En ole koskaan ollut erityisemmin huonoissa väleissä vanhempieni kanssa, vaikka riitelimmekin nuoruudessani jonkin verran. Nykyään he ovat minulle todella läheisiä. Siitä huolimatta tässä kohtaa kaikki tuntuvat vierailta. Mutta tietenkin näin on, sillä miten tuntisin muut, jos en tunne edes itseäni?
Voiko aikuisena vielä olla murrosiässä? Tottakai voi! Aikuisuus ei ole päätepysäkki, johon hyppäämme tietyssä iässä tai elämänvaiheessa. Se kohta jonka saavutamme jossain matkan välissä usein pikkuhiljaa. Emme herää vain yhtenä aamuna aikuisina, paitsi tietysti lain silmissä. Emme aikuistu vetäessämme tutkintolakin päähämme tai kirjoittaessamme ensimmäisen pidemmän työsopimuksemme.
Aikuisuus ei myöskään ole päätepysäkki, vaan etappi, jota seuraavat muut merkittävät elämän pysähdyspaikat. Keski-ikä, vanhuus, eläke, kaikki ovat merkittäviä etappeja ja usein niihin kuuluu oma murroksensa. Nuoruuden jälkeen pohditaan, millainen aikuinen olen ja tahdon olla, sen jälkeen koittaa seuraava kohta, jolloin samat kysymykset on hyvä toistaa. Niiden välillä kasvamme hiljempaa, mutta tuokin kasvu on aivan yhtä tärkeää.
Netistä löytyy paljon keskustelua siitä, miten joillain “murrosikä” iskeekin vasta aikuisena. Tuo aikuisuuden murrosikä voi kuitenkin olla tärkeä osa aikuistumista, eikä se tarkoita, etteikö nuoruudessa murrosikää olisi koettu. Se on kuitenkin alkuperäiseltä merkitykseltään erityisesti fyysisen kasvun vaihe, jossa mielen kasvu tulee sivutuotoksena.
Murrosiän kapina on usein tapa irtautua vanhemmistaan ja usein sen myötä tarkoituksella ollaan eri mieltä. Nämä mielipiteet eivät usein ole vielä niitä itsenäisen aikuisen omia mielipiteitä, vaan kapinoivan nuoren vastustelua. Henkinen kasvu ei lopu koskaan, mutta merkittävä osa siitä tapahtuu murrosiässä ja omasta mielestäni erityisesti sen jälkeen.
Jos nuoruudessa keskittyy vastustamaan vanhempiaan, täytyy myöhemmin keskittyä etsimään oikeaa tietä. Olenko eri mieltä vain ollakseni eri mieltä? Toisaalta ilman kapinaa murrosikänsä eläneen täytyy kohdata tuo kapina myöhemmin. Mitä mieltä olen itse? Tämä aikuisiän murrosvaihe kohdataan rauhallisemmin ja sen kohtaaminen voi viedä paljon aikaa.
Kyse ei ole enää pelkästään vanhempien ja opettajien vastustamisesta, vaan mielipiteitä heijastetaan kaikkiin elämään vaikuttaviin osa-alueisiin. Kulttuuri, media, ystävät, kaikki vaikuttavat mielipiteisiimme. Siksi on tärkeää uskaltaa kyseenalaistaa omat mielipiteensä. Käydä väittely itsensä kanssa useasta näkökulmasta, löytääkseen sen aidosti omansa.
Täytän tänä vuonna 23 ja tässä kohtaa huomaan itse olevani murroksessa. Vaikka olen kyseenalaistanut ja pohtinut näkemyksiäni aktiivisesti jo vuosia, alan vasta nyt nähdä selkeämmin oman taustani ja sen vaikutuksen itseeni. Joskus huomaan yllättyväni siitä, kuinka monesta asiasta olen vanhempieni kanssa samaa mieltä, vaikka edelleen haastan myös heidän mielipiteitään jatkuvasti.
Olen elänyt viimeiset kolme vuotta suorittaen elämääni. Täytyy pärjätä omillaan, täytyy tehdä oikeita valintoja ja täytyy valmistua koulusta. On kuin olisin havahtunut sumun keskeltä ihmettelemään, kuka olen ja mikä on tämä elämäni.
En ole koskaan ollut erityisemmin huonoissa väleissä vanhempieni kanssa, vaikka riitelimmekin nuoruudessani jonkin verran. Nykyään he ovat minulle todella läheisiä. Siitä huolimatta tässä kohtaa kaikki tuntuvat vierailta. Mutta tietenkin näin on, sillä miten tuntisin muut, jos en tunne edes itseäni?
Voiko aikuisena vielä olla murrosiässä? Tottakai voi! Aikuisuus ei ole päätepysäkki, johon hyppäämme tietyssä iässä tai elämänvaiheessa. Se kohta jonka saavutamme jossain matkan välissä usein pikkuhiljaa. Emme herää vain yhtenä aamuna aikuisina, paitsi tietysti lain silmissä. Emme aikuistu vetäessämme tutkintolakin päähämme tai kirjoittaessamme ensimmäisen pidemmän työsopimuksemme.
Aikuisuus ei myöskään ole päätepysäkki, vaan etappi, jota seuraavat muut merkittävät elämän pysähdyspaikat. Keski-ikä, vanhuus, eläke, kaikki ovat merkittäviä etappeja ja usein niihin kuuluu oma murroksensa. Nuoruuden jälkeen pohditaan, millainen aikuinen olen ja tahdon olla, sen jälkeen koittaa seuraava kohta, jolloin samat kysymykset on hyvä toistaa. Niiden välillä kasvamme hiljempaa, mutta tuokin kasvu on aivan yhtä tärkeää.
 |
| Avicii - Wake Me Up |
Kommentit
Lähetä kommentti