Hyvinvoinnin vaikutus ulkonäköön


Kotiprojektini keskellä jouduin sijoittamaan pupujen aitauksen hetkellisesti työhuoneeseeni, joka toimii myös kuntoilutilanani. Tämä hetkellinen tilanne on kuitenkin kestänyt jo melkein pari kuukautta, joten inspiroivaa tilaa kuntoilurytmini palauttamiseen ei ole ollut pitkään aikaan. Tämä tietysti heijastuu vahvasti hyvinvointiini.


Minä olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat inspiroivan tilan kuntoiluun. Kuulun myös siihen ryhmään, jolle hyvät treenivaatteet ovat tärkeä motivaattori. Siksi koitan aina saada puitteeni kuntoon saadakseni myös itse treeniin rytmiä ja energiaa. Se ei ole huono asia, sillä se myös kannustaa hyvän ympäristön ylläpitämiseen.

Olohuone-projektini jumitettua jo useamman viikon, tuli lopulta itselleni pieni inspiraatio kuntoiluun. Sen myötä sain myös motivaatiopotkun kotini siivoamiseen. Huomasin itsevarmuuteni laskeneen ja ulkonäköpaineideni kasvaneen ihan vain sen vuoksi, että kehoni tuntui heikommalta. Painoni tai ulkonäköni eivät vaikuttaneet tähän pätkääkään, vain yksinkertaisesti se, ettei oloni ollut hyvä.


Toisaalta olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että olen ottanut tässä vaiheessa takapakkia hyvinvoinnissani. Saan nyt työstettyä sen tuomia ajatuksia rauhassa ja myös muistutuksen siitä, kuinka paljon se vaikuttaa kaikkeen. Aiemmin vastaavassa tilanteessa on katseeni kiinnittynyt täysin ulkonäkööni ja painooni, joten en ole osannut hahmottaa hyvinvoinnin vaikutusta kaikkeen muuhun.

Liikunnan puutoksen lisäksi myös kaamos vaikuttaa vahvasti olotilaani. Se on kuitenkin vain pieni osa kokonaisuutta. Olin muutaman viikon ilman vitamiineja edellisen purkkini loputtua, joten se on voinut myös vaikuttaa jaksamiseeni. En myöskään ole ehtinyt keskittyä ruokavaliooni tarpeeksi. En kuitenkaan ole pistänyt ruokailutottumuksiani ihan lekkeriksi, vaan olen pitänyt kiinni sopivista väleistä ja koittanut pitää ruokavalioni monipuolisena syömällä hedelmiä joka päivä.


On helpompi palauttaa totuttua rytmiä, kun sen taustalla ei ole ajatusta menetetystä prosessista, joka laihdutuksessa painaisi. Hyvinvointi mielessä ei myöskään tule yritettyä liikaa, vaan kuntoiluun malttaa palata pienin askelin. Hyvinvoinnin kautta elämäntapamuutos ei myöskään ajaudu äärimmäisyyksiin ja on helpompi pitäytyä erossa epäterveellisistä tavoista.

Huomaan edelleen toisinaan, että voidessani huonosti ja ajatellessani kehostani negatiivisesti alkaa minua hieman oksettaa. Typerää oksentelua en ole harrastanut enää vuosiin, mutta siitä huolimatta se hiipii yhä edelleen ajatuksiini painostavana. Se myös jarruttaa minua kuntoilun aloittamisessa, sillä huonolla fiiliksellä pelkoni noiden ajatusten kasvamisesta on suuri. Siksi muistutan itseäni yhä uudelleen, ettei minussa ole mitään vikaa. Muistutan itseäni siitä, ettei kyse ole pelikuvastani, vaan siitä, miten voin fyysisesti.

Vie aikaa, että osaan täysin irrottaa kuntoilun laihduttamisesta pääni sisällä, mutta olen jo pitkällä. Olen osannut jo yhdistää syömisen ja hyvinvoinnin niin tiiviiksi paketiksi, ettei laihduttamisella ole tilaa siinä kokonaisuudessa. Se kertoo minulle, että tulen kykenemään samaan myös kuntoilun kanssa.


Ulkonäöstä iso osa tulee sisältä käsin. Itsevarma tunne ja hyvä olo näkyvät myös ulos, mutta samoin näkyy epävarmuus ja fyysinen pahoinvointi. Jos ajatukset keskittyvät vain ulkonäköön, on vaikeaa muistaa hyvinvointiaan. Nosta pääsi ylös ja keskity kävelemään ryhdissä, pelkästään se nostaa jo itsevarmuutta merkittävästi.

Hyvinvoinnin voi myös joskus yhdistää terveesti laihdutukseen, mutta mikäli laihdutukseen liittyy minkäänlaisia pakkomielteisiä ajatuksia, on tehokkaampaa irrottaa se kokonaan. Ymmärrän, ette kaikilla laihduttaminen lähde kohti syömishäiriötä, mutta samaan aikaan en kykene sisäistämään erilaista ajatusmallia siitä. Minulle henkilökohtaisesti on mahdotonta nähdä laihdutus hyvinvointitekona, sillä itse en pysty pitämään sen ajatuksen yhteydessä kiinni hyvinvointini painottamisesta.

Olen sitä mieltä, että vaikka moni kykenee laihduttamaan hyvinvointi edellä, on yleisesti parempaa heittää laihdutus romukoppaan ja alleviivata vain hyvinvointia. Varsinkin, kun monen ei tarvitse edes laihduttaa, vaikka hyvinvointi ei olisi huipussaan. Osalle tekee hyvää saada lisää painoa ja osalle painon ei tarvitsisi muuttua lainkaan. Ruokavalion ja liikunnan tasapainottaminen on tärkeää koosta huolimatta.


Olen nostanut näitä ajatuksia koko syksyn esille eri aiheissani, mutta en usko voivani painottaa niitä liikaa. Kyseessä on niin juurtunut käsitys hyvinvoinnin ja ulkonäön yhteydestä painoon, ettei siitä saa otettaan irti helposti.

Hyvä olo näkyy ulospäin. Treenin jälkeen kehosi ei ole yllättäen muuttunut, mutta voit tuntea itsesi kauniimmaksi tai komeammaksi heti. Se johtuu siitä, että kehosi alkaa voida jo paremmin ja hyvinvoiva keho näyttää hyvältä jokaisessa koossa.

Kommentit

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero