Blogi jää tauolle!

Ensi viikonloppu on ensimmäinen viikonloppuni ilman mitään suunnitelmia yli kuukauteen. Suurin osa näistä on vienyt melkein koko viikonlopun tai enemmänkin. Vaikka arkeni on tällä hetkellä hyvin vaihtelevaa, olen koittanut erottaa sen viikonlopusta rajaamalla mahdollisimman vähän kouluun tai blogiin liittyviä tekemisiä lauantaille ja etenkin sunnuntaille.

Nyt en kuitenkaan ole ehtinyt pitämään kunnolla vapaapäiviä kaikesta ja aikatauluni on ollut todella epämääräinen. Edellinen viikko on erityisesti ollut kiireinen, kiitos halloween juhlien ja muun tekemisen, joten totesin viikonloppuna, että nyt on pakko hiljentää hetkeksi.

Viimeisen kahden viikon ajan olen ajan vähyyden vuoksi joutunut koko ajan valitsemaan blogin ja koulun välillä. En siis ole saanut edettyä koulutehtävissäni oikeastaan yhtään. Samalla bloggaaminen on ollut kiireen takia hieman väkinäistä.

Päätin nyt ottaa viikon tai kaksi lomaa blogin kirjoittamisesta. En uskalla rajata tarkkaa aikamäärää, sillä en tiedä kuinka nopeasti saan purettua pahimman koulu stressini ja nostettua motivaatiotani kirjoittamiseen. Uskoisin kuitenkin, että tarvitsen korkeintaan kaksi viikkoa.

Kiitos kaikille lukijoilleni ja muistattehan itsekin rajata ajankäyttöänne! Aina ei voi tehdä kaikkea ja joskus ihan vain paremman tuloksenkin takia on hyvä pitää vähän taukoa eri tehtävistä.

Kommentit

Joko olet lukenut nämä?

Ulkopuolisuuden tunnelukko

Johdanto tunnelukkoihin

Koko on vain numero