Rakas minä, rakasta kehoasi

“Eiks sulla ole kuuma pitkähihasessa? Ottasit sen pois”
“Ei, mul on just sopiva näin”
Olen käynyt tämän keskustelun monesti kuumina kesäpäivinä. Vastaukseni on ollut lähes aina vale. Kyse ei ole ollut mukavuudesta, vaan ulkonäöstä.

Rakas minä -juttusarja on keskittynyt itsensä rakastamiseen eri tilanteissa. Halusin päättää juttusarjan puhumalla kehopositiivisuudesta. Fyysinen hyvinvointi on tärkeä osa henkistä hyvinvointia ja toisinpäin. Tasapaino on kaiken ydin.

Minun suhteeni omaan kehooni on ollut hirveä melkein koko ikäni. Alakoulussa olin vähän pullukka ja en koskaan kokenut olevani se nätti tyttö. Painoni on ollut terveystarkastuksissa aina asia, johon on kiinnitetty huomiota ja joka kerta kun lihavuutta kritisoidaan otan asian henkilökohtaisesti.

Olen elämäni aikana kerran ollut normaalipainoinen. Tuolloin kohtelin kehoani välinpitämättömästi ja todella epäkunnioittavasti. Laskin kaloreita, enkä syönyt edes puolta siitä, mitä kehoni olisi vaatinut ja samalla lisäsin liikuntaa hurjasti. Jos söin liikaa, oksensin.

En ollut koskaan laiha. Olin normaalipainoinen, eikä painoni tahtonut siitä enää tippua. Sen jälkeen lihoin takaisin, aloin jälleen laihduttaa ja jojo jatkoi hyppimistään.

Toinen kerta, kun olin melkein normaalipainoinen, eli vain kilon tai kaksi painoindeksin yli, oli hieman parempi. En siltikään tehnyt mitään terveellisesti. Liikuin paljon, sillä pyöräilin kouluun päivittäin. En kuitenkaan syönyt terveellisesti saatika tarpeeksi. Tällä kertaa se oli kuitenkin vahinko.

Kun viimeisimmän kerran painoni lähti nousuun, ei se ollut enää pelkkä takaisku. Taistelin pitkään sitä vastaan, etten hyppäisi sairaalloisen laihduttamisen puoleen jälleen. Painoni nousi myös aivan älyttömän nopeasti, eikä tällä kertaa taustalla ollut vain muutos elämäntavoissa.

Kaiken tämän jälkeen löysin kehopositiivisuuden ja tiesin, että se olisi ainoa tieni ulos kehonkuvahelvetistä. Niinpä lähdin kehittämään positiivista kehonkuvaa systemaattisesti askel kerrallaan.

Aloitin prosessin viime keväänä ja voin jo nyt sanoa sen muuttaneen suhteeni kehooni jo todella radikaalisti. Olen siinä pisteessä, ettei ajatus elämäntapojeni muuttamisesta enää hirvitä minua. Luotan siihen, että pystyn vihdoin keskittymään siihen, mikä on tärkeää. Siihen, että olisin terveempi myös fyysisesti.

Kehopositiivisuus on minulle rakkautta omaa kehoa kohtaan hyvinä ja huonoina aikoina. Joskus keho on väsyneempi, joskus se jaksaa vaikka mitä. Joskus peilikuva ei miellytä, mutta tuolloin pitää muistaa ne hyvät puolet. Kyse ei ole siitä, että kehoni olisi huono, vaan siitä, että keskityn puoliin, jotka eivät miellytä omaa silmääni juuri sillä hetkellä.

Kehopositiivisuus on sitä, kun päätät syödä terveellisemmin voidaksesi paremmin, et ollaksesi erinäköinen. Laihuus ja terveellisyys eivät ole synonyymeja, minulle ne ovat pitkään olleet toistensa vastakohtia. Eikä oma mielikuvanikaan tietenkään pidä paikkaansa, sillä jokaisen kohdalla tilanne on erilainen.

Ei ole olemassa selkeää sääntöä sille, kumpi on tärkeämpi, henkinen vai fyysinen hyvinvointi. Minun kohdallani selkeästi tärkeämpi oli henkinen hyvinvointini, sillä fyysiseen en voinut turvallisesti puuttua, ennen kuin sain henkisen kuntoon.

Tärkeää on muistaa myös se, että kehonkuva ei välttämättä muutu, vaikka keho fyysisesti muuttuisi. Vaikka keskittyminen lähtisi fyysisestä terveydestä, on tärkeää muistaa keskittyä juuri siihen, terveyteen. Kehonkuva lähtee pään sisältä, joten sitä täytyy työstää siellä.

Ongelmat oman kehonkuvansa kanssa voivat olla vaarallisia. Ne ruokkivat syömishäiriötä ja masennusta. Hyvä suhde omaan kehoon on myös tärkeä osa tasapainon löytämistä fyysisessä terveydessä. Kun kehonkuva on kunnossa, on helpompi nauttia myös treenin tuomasta fyysisestä olosta.

Oma tieni kehopositiivisuudessa on vasta alussa, mutta alun vaikutus on silti merkittävä. Aihe on laaja ja siihen liittyy monia näkökulmia.

⏪ Rakas minä, osa 4