Sietämätön melu
Aloittaessani opinnot ammattikoulussa syksyllä 2012 menin terveydenhoitajalle puhumaan kuulostani. Korvani tuntuivat olevan hieman lukossa ja toisinaan minun oli vaikea kuulla, mitä opettaja sanoi. Olin varma, että kyse oli huonosta kuulosta ja toivoin siihen löytyvän apuja.
Kuuloni testattiin ja se oli parempi kuin hyvä. Olin hieman hukassa. Miten on mahdollista, etten kuule mitään, mutta kuuloni toimii moitteettomasti?
Tuolloin kuulin ensimmäistä kertaa erityisherkkyydestä ja seuraavan kerran kohtasin termin kun puntaroimme mielenterveyttäni pari vuotta sitten. Vasta silloin kiinnitin asiaan enemmän huomiota ja lähdin selvittämään sitä.
Erityisherkkyyteen tutustuminen avasi silmäni monen asian suhteen. Tuntui, että yhtäkkiä kaikki sai selityksen. Tämän myötä kuulin myös ensimmäistä kertaa aistiyliherkkyydestä ja sen myötä meluherkkyydestä.
Meluherkkyys on ilmeisesti lähtöisin aivojen rakenteesta, tästä puolesta kerrotaan hyvin esimerkiksi Helsingin yliopiston sivuilla.
Mitä meluherkkyys sitten käytännössä on ja miksi tahdon kirjoittaa siitä? Mainitsin jo alussa, että kaikki lähti ongelmasta kuuloni kanssa. Meluisassa tilassa en kykene muiden tavoin keskittymään yhteen ääneen, vaikka puhuja olisi vieressäni. Sen sijaan aivoni täyttyvät kaikista äänistä, jolloin en pysty erottamaan haluamaani kuullakseni sitä.
On todella turhauttavaa, kun toinen joutuu toistamaan sanomisen uudelleen ja uudelleen ja yleensä joudun lopulta vain arvailemaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö keskittyisi, sillä minä todella yritän. Kyse on siitä, ettei pääkoppani yksinkertaisesti pysty toimimaan tässä asiassa yhtä tehokkaasti kuin muiden.
Monelle pieni hälinä luokassa on juuri sitä. Pientä hälinää. Itselleni se harmaa möykky, joka syö opettajan puheen alleen. Yleensä pienessä hälinässä kuulen kyllä, mutta korvani saattavat vähän väliä napata lauseen muualta, jolloin minulta menee osa puheesta ohi.
Olen se ihminen, joka mulkaisee toruvasti supisijoita päin. En sen takia, että koen heidän juttelunsa loukkaavan puhujaa (vaikka onhan se senkin puolesta asiatonta), vaan siksi, että heidän puheensa todella vie huomioni. Ymmärrän kuitenkin, että ihmisen joka ei elä tällaisen ongelman kanssa on mahdotonta ymmärtää puheen häiritsevän todella paljon. Minunkin on vaikea ymmärtää, että monet voivat vain jättää supinan huomiotta.
Viimevuoteen saakka meluherkkyys oli itselleni vain pieni rasite. Tämä oli kunnes toisinaan melu alkoi käydä ylitsepääsemättömäksi. Ensin tulee ahdistus, sitten alkava paniikki. Miksi musiikki on näin kovalla? Miksei se hiljene? Pakko päästä pois, pakko saada melu hiljenemään.
Kun melu ei lopu, se ei hiljene ja jostain syystä en pääse pois, alkaa rintaani puristaa ja hengitys muuttuu nopeaksi. Lopulta alkaa itkettämään ja iskee epätoivo. Niin ylitsepääsemättömältä melu pahimmillaan tuntuu. Se ei ole vain syy sille, etten kuule, vaan iso mörkö, joka syö minut sisäänsä.
Kun joku pyytää hiljentämään musiikkia, taustalla ei aina ole ärsytys. Joskus taustalla voi olla ahdistus, joka ei mene ohi, ennen kuin melu hiljenee. Kun joku pyytää toistamaan uudelleen ja uudelleen mitä sanoit, ei kyse aina ole siitä, ettei hän keskittynyt.
Jos olet itse herkkä melulle, opettele kiinnittämään huomiota varoitusmerkkeihin. Kun musiikki alkaa ärsyttää, tai kauppakeskuksen hälinä ahdistaa, pysähdy kuuntelemaan itseäsi. Jos melu tuntuu ylitsepääsemättömältä, lähde ulos ennen kuin paniikki iskee. Itse taidan seuraavaksi kokeilla vastamelukuulokkeita.
Meluherkkyys on myös huomattavasti yleisempää, kuin osasin olettaa, joten todennäköisesti tämänkin tekstin lukijoista moni painii jonkinasteisen meluongelman kanssa.
Kuuloni testattiin ja se oli parempi kuin hyvä. Olin hieman hukassa. Miten on mahdollista, etten kuule mitään, mutta kuuloni toimii moitteettomasti?
Tuolloin kuulin ensimmäistä kertaa erityisherkkyydestä ja seuraavan kerran kohtasin termin kun puntaroimme mielenterveyttäni pari vuotta sitten. Vasta silloin kiinnitin asiaan enemmän huomiota ja lähdin selvittämään sitä.
Erityisherkkyyteen tutustuminen avasi silmäni monen asian suhteen. Tuntui, että yhtäkkiä kaikki sai selityksen. Tämän myötä kuulin myös ensimmäistä kertaa aistiyliherkkyydestä ja sen myötä meluherkkyydestä.
Meluherkkyys on ilmeisesti lähtöisin aivojen rakenteesta, tästä puolesta kerrotaan hyvin esimerkiksi Helsingin yliopiston sivuilla.
Mitä meluherkkyys sitten käytännössä on ja miksi tahdon kirjoittaa siitä? Mainitsin jo alussa, että kaikki lähti ongelmasta kuuloni kanssa. Meluisassa tilassa en kykene muiden tavoin keskittymään yhteen ääneen, vaikka puhuja olisi vieressäni. Sen sijaan aivoni täyttyvät kaikista äänistä, jolloin en pysty erottamaan haluamaani kuullakseni sitä.
On todella turhauttavaa, kun toinen joutuu toistamaan sanomisen uudelleen ja uudelleen ja yleensä joudun lopulta vain arvailemaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö keskittyisi, sillä minä todella yritän. Kyse on siitä, ettei pääkoppani yksinkertaisesti pysty toimimaan tässä asiassa yhtä tehokkaasti kuin muiden.
Monelle pieni hälinä luokassa on juuri sitä. Pientä hälinää. Itselleni se harmaa möykky, joka syö opettajan puheen alleen. Yleensä pienessä hälinässä kuulen kyllä, mutta korvani saattavat vähän väliä napata lauseen muualta, jolloin minulta menee osa puheesta ohi.
Olen se ihminen, joka mulkaisee toruvasti supisijoita päin. En sen takia, että koen heidän juttelunsa loukkaavan puhujaa (vaikka onhan se senkin puolesta asiatonta), vaan siksi, että heidän puheensa todella vie huomioni. Ymmärrän kuitenkin, että ihmisen joka ei elä tällaisen ongelman kanssa on mahdotonta ymmärtää puheen häiritsevän todella paljon. Minunkin on vaikea ymmärtää, että monet voivat vain jättää supinan huomiotta.
Viimevuoteen saakka meluherkkyys oli itselleni vain pieni rasite. Tämä oli kunnes toisinaan melu alkoi käydä ylitsepääsemättömäksi. Ensin tulee ahdistus, sitten alkava paniikki. Miksi musiikki on näin kovalla? Miksei se hiljene? Pakko päästä pois, pakko saada melu hiljenemään.
Kun melu ei lopu, se ei hiljene ja jostain syystä en pääse pois, alkaa rintaani puristaa ja hengitys muuttuu nopeaksi. Lopulta alkaa itkettämään ja iskee epätoivo. Niin ylitsepääsemättömältä melu pahimmillaan tuntuu. Se ei ole vain syy sille, etten kuule, vaan iso mörkö, joka syö minut sisäänsä.
Kun joku pyytää hiljentämään musiikkia, taustalla ei aina ole ärsytys. Joskus taustalla voi olla ahdistus, joka ei mene ohi, ennen kuin melu hiljenee. Kun joku pyytää toistamaan uudelleen ja uudelleen mitä sanoit, ei kyse aina ole siitä, ettei hän keskittynyt.
Jos olet itse herkkä melulle, opettele kiinnittämään huomiota varoitusmerkkeihin. Kun musiikki alkaa ärsyttää, tai kauppakeskuksen hälinä ahdistaa, pysähdy kuuntelemaan itseäsi. Jos melu tuntuu ylitsepääsemättömältä, lähde ulos ennen kuin paniikki iskee. Itse taidan seuraavaksi kokeilla vastamelukuulokkeita.
Meluherkkyys on myös huomattavasti yleisempää, kuin osasin olettaa, joten todennäköisesti tämänkin tekstin lukijoista moni painii jonkinasteisen meluongelman kanssa.
Tunnustaudun! Ehkä oireilen vähän eri tavoin, mutta meluahdistus on tosi tuttua. Helsingissä asuminen oli sen takia tosi stressaavaa. Melu vie hirveästi voimia. Lisäksi melussa keskittyminen on ihan mahdotonta, en voi kirjoittaa tms. ellei ole hiljaista. Meluherkkyys ja introverttiys samassa paketissa on joskus hieman haastava yhdistelmä, mutta sen tiedostaminenkin auttaa. Pahinta on se, jos pitää tosi pitkään olla hälinässä. Pieninä annoksina se menee. Mutta esim. kauppakeskusten musiikki, joka on vielä tosi kovalla usein, on ihan raivostuttavaa... Onneksi en shoppaile juurikaan, ellei ole ihan pakko ( = kun vaatteet alkaa olla rikki). :D Mutta näillä ominaisuuksilla mennään, mitä on. Hiljaisuudesta nautin ihan täpöllä.
VastaaPoistaKauppakeskukset voi kyllä olla todella ahdistavia, varsinkin jos on jokin tapahtuma ja hurja määrä porukkaa paikalla. :( Itse taidan osua enemmän ekstrovertin puolelle, jolloin tuntuu että melun välttely vaikeuttaa sosiaalisuuden kaipuun täydentämistä. Tiedostaminen auttaa kyllä pitkälle, ainakin varomaan ettei kuormitu liikaa! Mutta olen huomannut, etten viihdy paljoa täydessä hiljaisuudessakaan, pitää koittaa keksiä mistä se johtuu, sillä tuo piirre sotii meluherkkyyttä vastaan aika paljon. Voisin kuvitella sen tosin liittyvän ekstroverttiyteen. Tosin hiljaisuus on kovan melun jälkeen aivan älyttömän tehokas lääke! :)
PoistaTuntuu tutulta. En tosin reagoi meluun ihan noin vahvasti, mutta minulla on myös vaikeuksia keskittyä, kun tilassa on erilaisia ääniä. Lukeminen on miltei mahdotonta jos vieressä keskustellaan jostain muusta.
VastaaPoistaNuo arkiset pienemmät jutut ovat hankalia, niitä ei aina edes tajua. Varsinkin opiskelun tms yhteydessä se pienikin haitta voi olla merkittävämpi kuin osaa odottaa. Onneksi ongelmaan alkaa tulla enemmän ratkaisuja (kuten nuo vastamelukuulokkeet). :)
PoistaMelu ja hälinä on mulle hankala asia. En kuule isossa joukossa, esim. ravintolassa porukalla syödessä muiden ääntä. Tai kuulen, mutta en saa selvää. Äänet ärsyttävät kovasti ja myös säpsähtelen helposti äkillisille äänille. Nyt olen yhdessä käsityöpiirissä, jossa eräs jäsen viheltelee koko ajan vaimeasti ajatuksissaan. Se häiritsee ihan hurjasti! Mutta en tiedä kehtaanko huomauttaa hänelle siitä. Luultavasti se on hänelle tapa, jota hän ei osaa edes itse lopettaa.
VastaaPoistaTuo on muuten hankala juttu. Itsekkin monesti mietin, milloin kehtaan sanoa muille esimerkiksi siitä, etten kuule heitä tai ärsyttävästä taustahälystä. Mutta kannattaa tunnustella miten toinen ottaisi asian, jotkut voivat loukkaantua, mutta jos on mukava ihminen niin varmasti ymmärtää. :) Vihellys ääni on niin korkea että sen huomaa melkein väistämättä, itseäni auttaa tullaisten äänten kanssa joskus musiikin kuuntelu, sillä totun siihen helpommin kuin esimerkiksi ulkoa kuuluviin satunnaisiin ääniin ja samalla se syö nuo äänet sisäänsä.
Poista