Pakomatkalla
Löysin vanhan ulkoisen kovalevyni etsiessäni jotain, mihin lataisin talteen vasta ostamani ohjelman. Siellä silmääni osui vanha kansio, jonka olin omistanut valokuville. Kun avasin kansion, tunsin kovan sykähdyksen sydämessäni. Aivan kuin elämä olisi palannut kehooni.
Tämän jälkeen silmääni pisti toinen kansio ”KUKKO”. Kansiossa oli vanhoja koulutöitäni ammattikouluajoilta ja yksi tiedosto, johon olin koonnut töitä koko ajanjaksolta. Selasin tuon nopeasti läpi pysähtyen loppusanoihin. Jokin sisälläni liikahti.
Hollolan Kukonkoivu ja ensiaskeleeni aikuisuuteen ovat rakkaita muistojani, jotka suljin syvälle sisimpääni. On pelottavaa muistaa aika, jolloin elin onnellisena kuin viimeistä päivää. On pelottavaa muistaa, miten se kaikki hajosi käsiini yhdessä kesässä.
Muutin Kouvolaan, hankin ympärilleni uusia ihmisiä ja pidin itseni kiireisenä osallistuen aktiivitoimintaan. Fuksi-syksynä saatoin unohtua opiskelijan tukikohdalle tunneiksi vain olemaan. Ensimmäisinä viikkoina kotiin palatessani kuoreni murtui ja kyyneleet vierivät. Kuitenkin hädin tuskin muistan noita heikkoja hetkiäni.
Välttelin Lahtea, jossa vietin viimeisen amisvuoteni ja keskityin liikkumaan eteenpäin. Hautasin kaiken hyvän myös sen pahan mukana ja pelkäsin myöntää, että minulla on ikävä sitä aikaa ja paikkaa.
Aamuyö keskellä kouluviikkoa. Yksi kämppiksistäni tahtoi lähteä ostamaan energiajuomaa ja läheisen huoltoaseman piti olla auki. Seikkailtuamme sinne huomasimme sen olevan kiinni ja aukeavan vasta viideltä aamulla. Äänestys: mennäänkö kotiin, vai odotellaanko koleassa pari tuntia?
Tuo on yksi rakkaimmista muistoistani. Aivan älytöntä hölmöilyä, josta syntyi monta hyvää muistoa. Seuraavana aamuna nukahtelin kesken tunnin ja kaverini tökki minut hereille viivoittimellaan. En edes huomannut.
Toinen muisto on siitä, miten tyttöporukalla siirsimme toisen huoneen sängyt yhteen ja nukuimme siellä porukassa. Kämppikseni riehuivat jotain, joten päätin mennä keittiön lattialle nukkumaan, sillä minulla oli aamulla lukiotunnit ja muistaakseni jopa koe. Lopulta muut päättivät tulla tekemään ruokaa kesken yön, joten etsin omasta huoneestani tyhjän kolon lattialta, jossa nukuin sen yön. Olin kasannut sänkyni niin täyteen tavaraa, etten jaksanut alkaa sitä raivaamaan.
On pelottava muistaa tuota aikaa. Se muistuttaa minua siitä, miten kivaa oli joskus. Jokainen päivä oli seikkailu ja aina tuntui tapahtuvan jotakin. Nyt en pidä enää yhteyttä kenenkään heistä kanssa ja mietin vain, mitäköhän heille kuuluu?
Tänä keväänä olen jälleen tuossa pisteessä. On aika päästää irti ja unohtaa, mutta tällä kertaa en luovu kaikesta. En anna itseni tehdä yhtä valtavaa virhettä enää koskaan. Elämässä on mentävä eteenpäin, on päästettävä irti. Elämässä on kuitenkin samalla myös paljon, mistä pitää kiinni.
On hyviä ja huonoja aikoja. Joskus ne ovat samanaikaisia. Parisuhde kaatuu, mutta ystävien kanssa menee hyvin, tai toisin päin. Huonojakaan aikoja ei kannata unohtaa, mutta kun niitä on märehtinyt aikansa, voi ne hetkeksi haudata aikakapseliin.
Sen sijaan, että antaisin itseni masentua ikävästä, koitan vaalia sitä. Muistella oikein kunnolla, niin niitä hyviä asioita, kuin myös niitä minkä takia päästin irti. Aion miettiä mitä ikävöin, mitä voin tuoda elämääni takaisin? Mikä Kukossa minut teki onnelliseksi?
Se, että joskus olin onnellinen ei tarkoita, ettenkö voisi olla jälleen myöhemmin. Se, että yksi osa pilaantuu ei myöskään tarkoita, että koko asia tulisi heittää roskiin.
Istun junassa kohti Helsinkiä. Tiedän perjantaina minua odottavan tyhjän kodin palatessani. Ensiviikolla aion panostaa taas valmistumiseen ja pian olen irti myös koulusta. Koti, jota viime syksyn rakensin, on yksinäinen koti. Elämä, jota olen viimeiset kolme vuotta elänyt, on ollut yhtä pakomatkaa, joka johti uuteen pakoon. Ehkä kuitenkin tänä vuonna löydän paikkani. Ehkä saan myös pienen paluumatkan menneeseen. Kävi miten kävi se onnellinen loppuni odottaa jossakin.
Tämän jälkeen silmääni pisti toinen kansio ”KUKKO”. Kansiossa oli vanhoja koulutöitäni ammattikouluajoilta ja yksi tiedosto, johon olin koonnut töitä koko ajanjaksolta. Selasin tuon nopeasti läpi pysähtyen loppusanoihin. Jokin sisälläni liikahti.
 |
| The Nights - Avicii |
Hollolan Kukonkoivu ja ensiaskeleeni aikuisuuteen ovat rakkaita muistojani, jotka suljin syvälle sisimpääni. On pelottavaa muistaa aika, jolloin elin onnellisena kuin viimeistä päivää. On pelottavaa muistaa, miten se kaikki hajosi käsiini yhdessä kesässä.
Muutin Kouvolaan, hankin ympärilleni uusia ihmisiä ja pidin itseni kiireisenä osallistuen aktiivitoimintaan. Fuksi-syksynä saatoin unohtua opiskelijan tukikohdalle tunneiksi vain olemaan. Ensimmäisinä viikkoina kotiin palatessani kuoreni murtui ja kyyneleet vierivät. Kuitenkin hädin tuskin muistan noita heikkoja hetkiäni.
Välttelin Lahtea, jossa vietin viimeisen amisvuoteni ja keskityin liikkumaan eteenpäin. Hautasin kaiken hyvän myös sen pahan mukana ja pelkäsin myöntää, että minulla on ikävä sitä aikaa ja paikkaa.
Aamuyö keskellä kouluviikkoa. Yksi kämppiksistäni tahtoi lähteä ostamaan energiajuomaa ja läheisen huoltoaseman piti olla auki. Seikkailtuamme sinne huomasimme sen olevan kiinni ja aukeavan vasta viideltä aamulla. Äänestys: mennäänkö kotiin, vai odotellaanko koleassa pari tuntia?
Tuo on yksi rakkaimmista muistoistani. Aivan älytöntä hölmöilyä, josta syntyi monta hyvää muistoa. Seuraavana aamuna nukahtelin kesken tunnin ja kaverini tökki minut hereille viivoittimellaan. En edes huomannut.
Toinen muisto on siitä, miten tyttöporukalla siirsimme toisen huoneen sängyt yhteen ja nukuimme siellä porukassa. Kämppikseni riehuivat jotain, joten päätin mennä keittiön lattialle nukkumaan, sillä minulla oli aamulla lukiotunnit ja muistaakseni jopa koe. Lopulta muut päättivät tulla tekemään ruokaa kesken yön, joten etsin omasta huoneestani tyhjän kolon lattialta, jossa nukuin sen yön. Olin kasannut sänkyni niin täyteen tavaraa, etten jaksanut alkaa sitä raivaamaan.
On pelottava muistaa tuota aikaa. Se muistuttaa minua siitä, miten kivaa oli joskus. Jokainen päivä oli seikkailu ja aina tuntui tapahtuvan jotakin. Nyt en pidä enää yhteyttä kenenkään heistä kanssa ja mietin vain, mitäköhän heille kuuluu?
Tänä keväänä olen jälleen tuossa pisteessä. On aika päästää irti ja unohtaa, mutta tällä kertaa en luovu kaikesta. En anna itseni tehdä yhtä valtavaa virhettä enää koskaan. Elämässä on mentävä eteenpäin, on päästettävä irti. Elämässä on kuitenkin samalla myös paljon, mistä pitää kiinni.
On hyviä ja huonoja aikoja. Joskus ne ovat samanaikaisia. Parisuhde kaatuu, mutta ystävien kanssa menee hyvin, tai toisin päin. Huonojakaan aikoja ei kannata unohtaa, mutta kun niitä on märehtinyt aikansa, voi ne hetkeksi haudata aikakapseliin.
Sen sijaan, että antaisin itseni masentua ikävästä, koitan vaalia sitä. Muistella oikein kunnolla, niin niitä hyviä asioita, kuin myös niitä minkä takia päästin irti. Aion miettiä mitä ikävöin, mitä voin tuoda elämääni takaisin? Mikä Kukossa minut teki onnelliseksi?
Se, että joskus olin onnellinen ei tarkoita, ettenkö voisi olla jälleen myöhemmin. Se, että yksi osa pilaantuu ei myöskään tarkoita, että koko asia tulisi heittää roskiin.
 |
| Meillä on aikaa - Juha Tapio |
Istun junassa kohti Helsinkiä. Tiedän perjantaina minua odottavan tyhjän kodin palatessani. Ensiviikolla aion panostaa taas valmistumiseen ja pian olen irti myös koulusta. Koti, jota viime syksyn rakensin, on yksinäinen koti. Elämä, jota olen viimeiset kolme vuotta elänyt, on ollut yhtä pakomatkaa, joka johti uuteen pakoon. Ehkä kuitenkin tänä vuonna löydän paikkani. Ehkä saan myös pienen paluumatkan menneeseen. Kävi miten kävi se onnellinen loppuni odottaa jossakin.
Kommentit
Lähetä kommentti