Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Sietämätön melu

Kuva
Aloittaessani opinnot ammattikoulussa syksyllä 2012 menin terveydenhoitajalle puhumaan kuulostani. Korvani tuntuivat olevan hieman lukossa ja toisinaan minun oli vaikea kuulla, mitä opettaja sanoi. Olin varma, että kyse oli huonosta kuulosta ja toivoin siihen löytyvän apuja. Kuuloni testattiin ja se oli parempi kuin hyvä. Olin hieman hukassa. Miten on mahdollista, etten kuule mitään, mutta kuuloni toimii moitteettomasti? Tuolloin kuulin ensimmäistä kertaa erityisherkkyydestä ja seuraavan kerran kohtasin termin kun puntaroimme mielenterveyttäni pari vuotta sitten. Vasta silloin kiinnitin asiaan enemmän huomiota ja lähdin selvittämään sitä. Erityisherkkyyteen tutustuminen avasi silmäni monen asian suhteen. Tuntui, että yhtäkkiä kaikki sai selityksen. Tämän myötä kuulin myös ensimmäistä kertaa aistiyliherkkyydestä ja sen myötä meluherkkyydestä. Meluherkkyys on ilmeisesti lähtöisin aivojen rakenteesta, tästä puolesta kerrotaan hyvin esimerkiksi Helsingin yliopiston sivuilla .

Rakas kotini: Osa 4 työhuone

Kuva
Entinen pelihuoneeni koki jo ison muutoksen viime keväänä, sillä eron myötä sen kalustus muuttui näkyvimmin. Aiemmin huoneessa oli vierekkäin kaksi pelikonetta, seinällä televisio ja toisella seinällä nahkasohva. Nahkasohvan ja toisen koneen lähdettyä huone jäi melko tyhjäksi. En muista montako päivää ehti kulua, ehkä yksi tai kaksi, kun siirsin jo tietokoneeni toiselle seinälle ikkunan viereen. Pystyin nyt katselemaan maailmaa koneella istuessani. Sen jälkeen päätin uudelleen miettiä huoneen käyttötarkoituksen. Pelihuoneesta tuli työhuone, jossa voin tehdä projektejani ja hoitaa kirjanpidollisia asioita. Ensimmäisellä Ikea-reissullani viime keväänä ostin toisen pöydän työpöydäkseni ja siirsin matalan hyllyn olohuoneesta toimimaan paikkana liikuntavälineilleni. Merkittävimmät muutokset olivat siis jo valmiita, kun lähdin tilaa työstämään syksyllä uudelleen. Kuten kuvista näkee, ei tila vieläkään toiminut. Monet esineet etsivät paikkojaan ja toiminnallisuus oli heikossa jama

Rakas minä, anna anteeksi

Kuva
Kirjoitin viimeksi virheistä ja miten niistä pitäisi oppia , eikä kantaa loputonta taakkaa. Tähän näkökulmaan liittyy myös toinen puoli. Anteeksianto. Anna anteeksi omat virheesi ja muiden virheet, niin pääset eroon valtavasta taakasta. Monesti löydämme itsemme tilanteista, joissa mokaamme, pienesti tai suuresti. Toisen ihmisen anteeksianto voi olla vaikea asia sisäistää. Ei niinkään siksi, että emme uskoisi siihen, vaan siksi, että kannamme yhä kaunaa itsellemme. Voi kuinka monesti heräänkään juuri nukahtamaisillani miettimään, jotain todella pientä asiaa, josta tunnen yhä huonoa omatuntoa. Tai kuinka usein mitätöin toisen hyväksynnän vain siksi, etten itse voi asiaa hyväksyä. Ja pahimmassa tapauksessa aiheutan toiselle ihmiselle vain enemmän taakkaa. On tärkeää oppia antamaan anteeksi itselleen. Tässä prosessissa tärkeä työkalu on virheistä oppiminen. Täytyy muistaa, että olin joskus vähän tyhmempi, onneksi en enää. Entä kun toiselle tulisi antaa anteeksi? V

Apua syysväsymykseen

Kuva
Ongelman ratkaisu lähtee sen syiden määrittämisestä. Niinpä lähdin etsimään tietoa syysväsymyksen ja kaamosmasennuksen syistä. Lähtökohtaisesti selvä syy mielessäni oli auringon valon väheneminen ja sen myötä muut yksittäiset seikat. Ajattelin tarkemman tiedon löytyvän helposti, mutta jouduinkin ohittamaan ensimmäiset hakutulokset ja etsimään hieman tarkemmin. Kun en suoraan syysväsymykseen löytänyt haluamaani vastausta, päätin tarkentaa hakuni auringon terveysvaikutuksiin. D-vitamiinin saannin lisäksi löysin viitteitä lämpötilan vaikutuksesta. Lopulta löysin Soile Salo-Hartikaisen jutun Reunapaikka -sivustolta , jossa nousi esiin esimerkiksi auringon vähentävän melatoniinin tuotantoa. Ensimmäinen ohjeeni syysväsymyksestä selviämiseen onkin nukkuminen. Vaikka tämä ei auta usein yksinään, on sillä huomattavasti merkitystä. Melatoniinin tuotannon lisääntyessä ei auta kuin nukkua vähän enemmän. Täytyy kuitenkin varoa, ettei nuku liikaa, sillä väsynyt olo voi johtua myös muista tekijöi

Rakas kotini: Osa 3 makuuhuone

Kuva
Makuuhuone oli kaikista huoneista eniten menneisyyden haamujen loukussa. Se oli huone, jonka eteen en ollut tehnyt elettäkään eron jälkeen. Se oli vain menneisyyden syömä loukko, jonka pitäisi olla kotini rauhoittavin tila. Eräänä yönä tuijottelin hetken makuuhuonettani ja mietin, millainen tahtoisin sen olevan. Sänky voisi olla ikkunan vieressä ja hylly voisi olla kauniimpi ja sirompi. Huoneessa olisi tilaa liikkua. Sängyn siirtäminen sai minut myös harkitsemaan uuden hankintaa. Olen nukkunut nyt monta kuukautta vanhalla parisängyllämme, sillä en tiennyt minkä kokoisen sängyn hankin. Päätin lopulta, että 120cm leveä sänky mahtuu myös pienenpieneen asuntoon tarvittaessa, joten sänky lähti vihdoin vaihtoon. Samalla näin hetken koittaneen makuuhuoneen muutosprojektille. Makuuhuoneen muutos on suurin kaikista huoneista, sillä huonekaluista vain yksi pysyi samana. Sängyn vaihtoprosessin yhteydessä jätin pari päivää sille, että huoneessa ei ollut sänkyä lainkaan. Nukuin si