Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Kouvola opiskelijakaupunkina

Kuva
Kirjoitin viimeksi asumisestani opintojeni aikana . Samalla toin ilmi yhden Kouvolan suurimmista vahvuuksista opiskelija kaupunkina: edullinen vuokrataso. Mutta edullinen vuokrataso ei ole syy sille, miksen jo suunnittele pois muuttoa näin valmistumisen kynnyksellä. Suurin syy siihen on se, että jossain kohtaa rakastuin Kouvolaan. Olen maaseudun kasvatti ja en koskaan inhonnut maalla asumista. Pidin kyllä myös isoista kaupungeista, mutta en niiden ihmispaljoudesta. Minulle Kouvola on täydellinen välimuoto, sillä kaupunkina se on rauhallinen. Eräs luokkalaiseni ihasteli Kouvolan lyhyitä jonoja. Usein ei tarvitse jonottaa ja silloinkaan jonot harvemmin ovat turhan pitkiä (paitsi silloin, jos baari ei ole varannut tarpeeksi työntekijöitä opiskelijabileisiin). Sama ilmiö on myös liikenteessä. Heittäessämme toisen paikkakunnan opiskelijoita juna-asemalle koulutuspäivien jälkeen muistan elävästi ihmetelleeni pientä ruuhkaa keskustassa. Arvatenkin pienen Kouvolan ruuhka voi tuntua rauhal