Tekstit

Syntymäpäivän kirous

Kuva
Vuonna 2014 täytin 18. Tuolloin pidin isot juhlat ehkä viimeistä kertaa vuosiin. Vuonna 2015 täytin 19 viimeistellessäni kaksoistutkintoa. En muista tehneeni mitään erikoista tuona vuonna. Ja siitä lähti synttäriepäonneni kausi. Tai no, minulla on aina ollut vähän huonoa tuuria syntymäpäivinäni. Vuonna 2016 olin juuri ennen syntymäpäivääni Hupeltamassa Norjassa ja palattuani alkoi pieni flunssakierre. Sain kivan synttäriyllätyksen, kun kaverini tulivat mukaan bileisiin, jotka eivät olleet oikeastaan minun syntymäpäiväni, mutta melkein samana päivänä. Oikeisiin bileisiini ei kuitenkaan päässyt muita kuin silloisen poikaystäväni kavereita, vaikka kutsuin ainakin 30 ihmistä. Sen jälkeen aloin arkailla isojen juhlien järjestämistä. Vuonna 2017 olin taas menossa muihin bileisiin juuri ennen syntymäpäivääni ja muistan elävästi olleeni todella maissa. Se oli vuosi, jona mietin selviänkö edes kakskymppiseksi. Mutta selvisin, joten 2017 oli tavallaan voitto. Vuonna 2018 ol

2019 Vuosi jona löysin onnen

Kuva
Kirjoitin tammikuussa 2019 siitä, miten pyrin alkavan vuoden aikana panostamaan siihen, että voin olla aidosti onnellinen . Se oli lupaus, jota toistelin itselleni jo aiemmin vuodesta toiseen vähän liian pitkään. Toive, johon uskoin, vaikka se tuntui välillä saavuttamattomalta. Vuonna 2020 en mieti, miten voisin olla onnellinen. Minä tein kaikkeni ja vuosien vaikeuksien jälkeen voin vihdoin vaihtaa vuotta aidosti onnellisena. 2019 oli erikoinen vuosi. Se oli täynnä isoja saavutuksia, vaikeuksia ja tärkeitä oivalluksia. Vuoden aikana ehdin valmistua, saada pohjan talohaaveilleni ja paneutua uraunelmiini. Sain vuodelle 2020 perustan, jossa suurin kysymys on, miten aikani riittää. 2019 ei ollut helppo vuosi. Opintojen päättäminen tuntui välillä mahdottomalta urakalta ja jouduin kohtaamaan asioita, joita pakoilin. Minun piti myös ottaa etäisyyttä ihmisiin, joiden seuraa todella kaipasin. Mutta kaikkien vaikeuksien jälkeen sain syksyllä herätä siihen todellisuuteen, että olen ihan aido

Vihreät ystäväni

Kuva
Minä olen viherpeukalon vastakohta. Vaikka kuinka hyvin seuraisin ohjeita, en vain meinaa millään pärjätä kasvien kanssa. Olen siis se tyyppi, joka saa kaktuksenkin kuolemaan. Mutta kaikesta huolimatta rakastan huonekasveja. Kesällä 2018 hankin kolme uutta huonekasvia, joista yksi on edelleen reippaana voimissaan. Tuo yksi on todennäköisesti viirivehka. Totuushan on siis se, etten todellakaan muista kaikkien kasvieni lajikkeita, joten olen aika pitkälti googlen varassa niistä puhuessani. Viirivehka on osoittautunut täydelliseksi kasviksi minulle. Se on jo kerran käynyt kuoleman rajalla, mutta selvinnyt nuukahtamisestaan voittajan elkein. Viime kesänä ehdin siirtää sen jo uuteen suurempaan ruukkuunkin. Ensimmäinen selvinnyt viherkasvini osoitti minulle, että jopa minun olemattomalla viherpeukalollani on mahdollista selvitä huonekasvien kanssa. Yksi kolmesta oli ensimmäiselle kierrokselle ihan hyväksyttävä tulos. Viime keväänä äitienpäivän kukkakauppareissulla kohtasin toisen

Tavaran paljouden hallinta

Kuva
Viimeaikoina konmaritus ja minimalistisuus on ollut todella suosittuja. Minäkin koitan pikkuhiljaa karsia tavaran määrää, mutta jostain syystä minulla on vain liikaa kaikkea, mistä en tahdo tai voi luopua. Mietin pitkään, että mikä siinä on, kun en kykene minimalistisuuteen. Lopulta aloin miettimään tarkemmin, mitä kaikkea omistan. Maalaustarvikkeet, piirustustarvikkeet, ompelu- ja askartelujutut… Niin, minähän teen kotona paljon niin monenlaista, joten tietenkin tavaran paljouskin on ihan erilainen kuin jollakulla, joka matkustaa tai hankkii elämyksiä. Se ymmärrys, ettei minun tarvitse olla minimalisti, auttoi hyväksymään tavaran paljouden ja keskittymään sen säilytysratkaisuihin karsimisen sijaan. Tai karsin toki samalla, mutten yrittäen minimoida kaikkea. Olohuoneessani oli paljon tilaa, mutta vähän hyllyjä. Olin jo tovin haaveillut Fjällbo -hyllystä, jollaiseen päätin kesällä vihdoinkin satsata. Äitini innostui ostamaan minulle toisen sellaisen valmistujaislahja